26th March 2010 Nissan 12 5770 |
|
LUKU YKSI
”Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu”. ( 1 Kor 5:7) Sapatin rauhaa teille, suuresti rakastetut! Mitä on naiskauhu (Womanophobia)? Se on yhdyssana, joka voidaan määritellä seuraavalla tavalla: 1. Nainen (Woman), naissukupuolta oleva ihmisluomus, jonka Jumala, Luoja, loi omaksi kuvakseen, kaltaisekseen. ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät” ( 1 Moos 1:27) 2. Kauhu (fobia) on syvä, järjenvastainen, epärealistinen pelko, joka voi häiritä sosiaalista toimintakykyä, työskentelyä ja suoriutumista jokapäiväisessä elämässä, ja jonka saa aikaan tietty kohde, tapahtuma tai tilanne, ja jota pidetään mielen alueen häiriötilana. Esimerkiksi jos koira on purrut jotakuta, hänelle voi kehittyä pelko kaikkia koiria kohtaan. Sellainen ihminen ei koskaan lähesty mitään koiraeläintä, ei osta sellaista eikä nauti sen ihanasta seurasta – hän on kehittänyt järjenvastaisen pelon, joka estää häntä viihtymästä yhdenkään lähellä. Fobiaan liittyy pelon henki. Raamattu kertoo meille, että Jumala ei ole antanut meille pelon henkeä. ”Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen”. ( 2 Tim 1:7) Me uskomme, että kun ihmisille tulee vahvoja torjuntareaktioita palvelutyötä tekeviä naisia kohtaan, se on järjetöntä ja epärealistista ja se halvaannuttaa Yeshuan ruumiin, niin ettei se voi toimia asianmukaisesti. Tämän kaksiosaisen sanoman lopussa tulet tietämään, miksi on välttämätöntä, että me vapaudumme naiskauhusta kertakaikkiaan, koska se ESTÄÄ herätystä ja Pyhän Hengen liikettä. Ensimmäinen osa tästä polttavasta sanomasta sisältää Rabbi Baruchin todistuksen, miten hän vastusti aikaisemmin naisjohtajuutta. Toisessa osassa hän johdattaa sinut Raamatun läpi lähtien alkukielen eli kreikan tekstistä ja silmäsi tulevat avautumaan totuudelle. Että MOLEMMAT sekä miehet että naiset on luotu Jumalan, Luojan kuviksi ja MOLEMMAT on kutsuttu olemaan hedelmällisiä ja lisääntymään sekä HALLITSEMAAN tätä maailmaa. Sekä miehet että naiset on kutsuttu olemaan pappeina ja kuninkaina Jumalamme käytössä. Kaikkivaltias käytti Deboraa sekä profeettana että tuomarina koko Israelille, hän opetti miehille tooraa Vanhan Liiton aikana...Uusi Liitto on perustettu paremmille lupauksille ja se sisältää myös sen mikä koskee NAISIA! ”Ei tässä ole juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata,ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa (Messiaassa Yeshuassa)” (Gal 3:28) ”Meillä on kaikilla sama Pyhä Henki ja hän (femin.) ei katso henkilöön! Henki/Ruach hepreankielellä on feminiininen sana kuten 1 Mooseksen kirjan 1:2 ilmaisee: ”Ruach Elohim Merachefet al pnei hamayim” Jumalan Henki liikkui/kellui/värähteli/tanssi vetten päällä” (Merachefet on feminiininen suku! Miehen kysymyksessä ollen sanottaisiin Merachef!) Rabbi Baruch Bierman kertoo tarinansa Olin palvelutyössä olevien naisten vastustaja ajatellen, että minun on alettava siitä, mihin Paavali jäi! Aloitan kertomukseni aika monen vuoden takaa, jolloin pelastuttuani rukoilin, että löytäisin oikean seurakunnan. Herra johti minut pariin suureen seurakuntaan, mutta en siellä koskaan kokenut olevani kotona, koska olin kasvanut juutalaisena. Hän johti minut ihanaan messiaaniseen Beth-Israel seurakuntaan Floridan Clearwaterissa. Pastori-rabbi oli myös juutalainen ja meillä synkkasi hyvin. Meillä oli kaunis palvonta ja ylistys ja sanomaa seurasivat aina Jumalan ihmeet ja merkit. Meillä tosin oli pienehkö ongelma, joka koski ylistyksen johtajaa. Hän totisesti rakasti Jumalaa. Hän oli hyvin kookas mies, yli kaksimetrinen (6´6”). Hänellä oli isot kädet ja isot jalat ja mikä kaikkein tärkeintä, hänellä oli todella iso sydän. Hän oli opetellut soittamaan kitaraa, koska hän rakasti Herraa niin paljon. Mutta hänen ongelmansa oli se, ettei hän osannut laulaa hyvin. Toisaalta hänen vaimonsa Tricia pystyi lukemaan sivunumerot ja kuullosti ihan taivaan enkeliltä. Hän osasi laulaa ammattimaisesti. Niinpä me messiaaniset juutalaismiehet johtajina päätimme rukoilla ja paastota saadaksemme selville, oliko Jumalan tahdon mukaista, että nainen johtaisi ylistystä. Silloin oli vuosi 1982 ja me neljä johdon muodostavaa miestä aloimme viikon rukoilun ja paaston etsiäksemme Herraa. Viikon kuluessa me vertailimme kirjoituksia ja minun on tässä lisättävä, että me tarkistimme Raamattua vain englanninkielisestä käännöksestämme ( emme tutkineet alkukieliä, hepreaa ja kreikkaa!) Kaikki englanninkieliset käännökset näyttivät yhtäpitävästi vahvistavan, että ei ollut Jumalan tahdon mukaista sallia naisen puhuvan, antaa hänelle auktoriteetti miesten yli tai opettaa miehiä. Se siitä! Asia oli ratkennut sydämessäni; että nainen ei saanut koskaan olla minkäänlaisessa johtoasemassa miehiin nähden. Koin, että oppini oli varmasti oikea ja että jalkani olivat tukevasti sanan ”kallioperustalla”. Sitten Herra kehottti minua tulemaan Israeliin, ja kuuliaisena tottelin Häntä. Tulin Israeliin saaden nähdä monia ihmeitä ja löysin itseni ihanasta seurakunnasta Tel Avivin pohjoisosassa. Johtajatiimit muodostuivat kaikki aviopuolisoista, miehestä ja vaimosta. Se ei minua vaivannut ennen kuin yksi johtajan vaimo nousi saarnaamaan. Kaikki minun ”opilliset hälyttimeni” laukesivat. Saarnan jälkeen menin hänen aviomiehensä luo ja halusin puhua hänelle. Hän pyysi toisen vanhimmistoon kuuluvan olemaan paikalla ja suostuin siihen. Siihen mennessä olin opetellut muistamaan kaikki raamatunkohdat, jotka minun ja usean muunkin tulkinnan mukaan kielsivät naisen johtajuuden, aina Edenin puutarhan Eevasta alkaen korinttilaisten vaimoihin ja Efeson naisiin, joista kerrotaan ensimmäisessä Timoteuskirjassa. Olin ”kuumana”. Miten voisi messiaaninen seurakunta sallia naisen saarnaavan tai olevan johtotehtävissä. Pahoitellen minun on sanottava, että he kuuntelivat minua ja ottivat sanani huomioon ja siitä hetkestä alkaen hänen vaimonsa, joka oli hyvin voideltu, ei saanut enää saarnata. Siitä jäi minulle kokemus, että olin kuin Yeshuan ruumiin ”vahtikoira” valvoen, ettei yksikään nainen uskaltaisi vastustaa minun vedenpitävän oppiani. Uskon, että muutkin seurakunnat saivat vaikutteita vastaavasta asenteesta aina tähän päivään asti, ettei todella ole hyväksyttävää, että Israelissa Messiaan ruumiissa nainen voisi toimia seurakunnan johtajana tai saarnaajana. Hämmästyttävä tapahtumien käänne! Koin itseni hyvin etuoikeutetuksi, kun Jumala oli antanut minulla tämän ”viran”, kunnes eräänä päivänä rukoukseeni saada ”rukouspartneri” sain rukousvastauksen. Kuitenkin vastaus oli kerta kaikkiaan yllättävä. Vuotta aikaisemmin olin tavannut Jerusalemin keskuslinja-autoasemalla eräitä uskovia, jotka tunsin ennestään, ja he olivat kysyneet minulta, haluaisinko tavata israelilaisen nuoren naisen, joka oli juuri löytänyt Herran. Suostuin tietysti välittömästi, kun he viittasivat kauniiseen nuoren isralilaisnaiseen, joka oli heidän seurassaan. Olin aivan riemuissani siitä, että toinen israelilainen oli tavannut Herran ja niin toivotin hänet tervetulleeksi Jumalan valtakuntaan hyvin lämpimästi aivan ”karhunhalauksella”. Kun tein niin, sanoin sydämessäni Yeshualle: ”Eipä hullumpaa, Herra!” Myöhemmin sain selville, että nainen oli puhunut Hänelle samalla hetkellä ja sanonut: ”Hera, en halua nähdä tätä miestä enää ikinä niin kauan kuin elän”. Vuotta myöhemmin me olimme kihlautuneet mennäksemme avioliittoon, kun hänestä oli tullut paras ystäväni ja rukoustoverini.
Olen rehellinen mies, nyt olin pakotettu tutkimaan kirjoituksia uudelleen alusta alkaen. Tutkin ja odotin Herraa noin 7 vuotta ennen kuin olin valmis ja saanut täyden vastauksen. Sillä välin olin mennyt takaisin USA:han yhdessä uuden vaimoni kanssa opiskelemaan raamattukouluun. Edes sieltä en voinut löytää ketään, joka olisi auttanut minua hajottamaan naisvastaiset opit. Kuitenkin aloin havaita yhä enemmän ja enemmän naisia olevan johtotehtävissä ja opettajina jopa omassa raamattukoulussamme. Oliko se sattumaa vai Jumalan teko? En tiennyt enkä löytänyt vastausta ennen kuin vasta vuosia myöhemmin, kun jo olin palannut Israeliin. Palvelutyömme lakimies USA:ssa oli tehnyt selväksi, että minä olisin pysyvä puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja meidän organisaatiossamme, eikä minua voitaisi vaihtaa. Kaiken huipuksi hän väitti, että minulle kuului arvo olla palvelutyömme perustaja, koska olin mies. Siihen ei vaikuttaisi mitenkään sekään tosiseikka, että palvelutyömme nimi ja näky oli suoraan tullut vaimolleni Dominiquaelle; ajattelin, että aivan samoin kuin lentäjällä oli ”navigaattorinsa”, Jumala oli antanut minulle vaimoni olemaan minulle ”profetaalinen navigaattori”. Joskaan tämä teoria ei kestänyt ajan pitkään, koska ennen lähes jokaista kokousta se oli minun vaimoni, joka sekä sai saarnan että oli voideltu puhumaan Jumalan sanomaa ja hän oli joka kerta poissa tolaltaan sen takia, että minä en saanut. Ei auttanut, rukoilinpa miten paljon hyvänsä, minun vaimoni oli se, joka sai lähes kaikki saarnattavat sanomat ja minä en saanut. Äärimmäisen turhautuneena päätin heti sen jälkeen kun olimme valmistuneet raamattukoulusta ja meidät molemmat oli vasta-alkajina valtuutettu palvelutyöhön, että etsin Jumalalta Hänen tahtoaan ja ohjaustaan MINUN palvelutyöhöni. Jumala, sinä vastasit väärin!!! Vuonna 1993 me palasimme Israeliin suoritettuamme kolmen ja puolen vuoden ajan apostolista lähetystyötä Kauko-Idässä, jonne Pyhä Henki oli meidät lähettänyt – Kiinaan, Filippiineille, Indonesiaan ja Etelä-Koreaan. Ihmeet, jotka seurasivat meitä, ansaitsevat kirjan, joka julkaistaankin lähi tulevaisuudessa. Kun olimme saapuneet Israeliin, minut kutsuttiin saarnaamaan Intiaan. Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin matkustaisin ilman vaimoani ja palvelukumppaniani. Näin miten naisia Intiassa kohdeltiin pelkkinä objekteina tai pelkkinä huonekaluina. Mies voi omistaa polkupyörän, tuolin tai vaimon, kaikki samanarvoisia. Muistan sen kuin eilispäivän. Minua pyydettiin yhdeksi pääpuhujaksi sunnuntaiaamun kokoukseen ja valmistelin opetuksen sekä saarnasin puolitoistatuntia. Opetukseni koski johtotehtävisä olevia ihmisiä, joiden täytyy vaeltaa Pyhällä tavalla. Oli hyvin kuuma päivä ja saarnasin myös iltapäivällä seurakunnassa ja oli vielä kuumempaa. Noin kello 2:30 iltapäivällä pääsin vihdoin syömään, nautin hienon intialaisen aterian ja nukahdin. Vaikka minua oli pyydetty parantamispalveluun illaksi (joka oli minulle ilo), en pystynyt nousemaan ylös ja olin ”kuin liimattu sänkyyn”. Kun heräsin, Pyhä Henki johti minua kirjoittamaan opetusta naisista palvelutyön johtotehtävissä . Tuohon mennessä olin kerännyt aineistoa asiasta sellaisilta kuin T.L.Osborn, Ralph Mahoney ja muilta hyvin tunnetuilta ja arvostetuilta johtajilta maailmanlaajuisessa Messiaan ruumiissa. Kun aloin kirjoittaa opetustani, koin iloa ja Herran voitelua ylläni. En kuitenkaan päässyt loppuun, kun kiihkeä koputus ovellani keskeytti minut. Siellä oli kampanjan organisaattori kalpeana kuin aave ( vaikka oli tumma intialainen) antaen minun tietää, että kaikki muut kansainväliset puhujat oli poliisi pidättänyt sillä perusteella, Jatkuu ensi viikolla...... Iloista pääsiäistä, joka kertoo vapaudesta ja pelastuksesta, kaikille rakkaille ystävillemme, esirukoilijoillemme ja palvelutyökumppaneillemme! Rabbi Baruch ja Piispa Dominiquae Bierman
|
|
|
|
To join our Spiritual Alyah Tour of Israel from the USA on August of 2010 click here for info Thank you for your love, partnership and support. And I will bless those who bless you, And the one who curses you I will curse and in you all the families of the earth will be blessed. Genesis 12:3 You can send your offering via Bank transfer, paypal, credit card or Western Union. For PayPal click here http://www.kad-esh.org/onetime.html For credit card you can fax us your credit card details to Israel at +972-8-6330270 or call us at +972-52-3781553 or email karenmap@msn.com For Western Union send to Baruch Bierman, PO Box 590, Jerusalem 91004, Israel. Then send us the 10 digit code and details that the western union was sent from For bank Transfer email us at karenmap@msn.com and we will send you the details. For CHECK send it to Kad-Esh MAP Ministries, P.O. Box 8893, Fayetteville, AR 72703-8893 |
|
Contact Information Kad-Esh MAP Ministries |
|
© Bishop Dr Dominiquae Bierman 2009 - Permission is granted (and we encourage you) to distribute these writings. You may reprint in hard copy form, send to your e-mail lists and post them on your website. You must not alter any writings and you must keep all the author information on the writings, including the following: Kad-Esh MAP Ministries, www.kad-esh.org. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquires including publishing, please contact karenmap@msn.com |
|