28th May 2010 Sivan 15 5770
Torah Portion B’ha’alotcha Num 8:1 -12:16  Haftarah  Zech 2:10 – 4:7

 Join Bishop Dominiquae’s Fan Club

Watch Revival Cry Teaching now!

NAISKAUHU  (WOMANOPHOBIA), osa 5

”Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset”,  Efesolaiskirjeen 5:22

Naiskauhu (Womanophobia) on yhdyssana, jonka merkitys voidaan määritellä seuraavasti:

Järjenvastainen pelko päästää nainen mihinkään johtoasemaan, erityisesti seurakunnassa.

Se muodostuu kahdesta sanasta:
1.  Nainen (Woman), naissukupuolta oleva ihmisluomus, jonka Jumala, Luoja, loi omaksi kuvakseen, kaltaisekseen. ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät”   ( 1 Moos 1:27)

2.  Kauhu (fobia) on syvä, järjenvastainen, epärealistinen pelko, joka voi häiritä sosiaalista toimintakykyä, työskentelyä ja suoriutumista jokapäiväisessä elämässä, ja jonka saa aikaan tietty kohde, tapahtuma tai tilanne, ja jota pidetään mielen alueen häiriötilana.

Esimerkiksi jos koira on purrut jotakuta, hänelle voi kehittyä pelko kaikkia koiria kohtaan. Sellainen ihminen ei koskaan lähesty mitään koiraeläintä, ei osta sellaista eikä nauti sen ihanasta seurasta – hän on kehittänyt järjenvastaisen pelon, joka estää häntä viihtymästä yhdenkään lähellä.

 Fobiaan liittyy pelon henki. Raamattu kertoo meille, että Jumala ei ole antanut meille pelon henkeä.

”Sillä Jumala ei ole antanut meille pelkuruuden henkeä, vaan voiman ja rakkauden ja raittiuden hengen”. ( 2 Tim 1:7)

Me uskomme, että kun ihmisellä on voimakkaita torjunnan tunteita palvelutyötä tekeviä naisia kohtaan, se on järjenvastaista ja epärealistista ja halvaannuttaa Yeshuan ruumista niin ettei se voi toimia asianmukaisesti. Tämän sanomasarjan lopussa tulet ymmärtämään, miksi on välttämätöntä, että me vapaudumme naiskauhusta kerta kaikkiaan, koska se JARRUTTAA herätystä ja Pyhän Hengen liikkumista. Ensimmäinen osa tätä tärkeää sanomaa käsitti Rabbi Baruchin todistuksen siitä, miten hän oli ennen johtavissa tehtävissä olleiden naisten vainoaja. Kussakin seuraavassa osassa hän vie sinut raamatunkohtien kautta alkukielen eli kreikan tekstiin ja silmäsi tulevat avautumaan totuudelle. Että MOLEMMAT, mies ja nainen on luotu Jumalan, Luojan kuvaksi ja MOLEMMAT on kutsuttu olemaan hedelmällisiä ja lisääntymään ja HALLITSEMAAAN tätä maailmaa. Sekä miehet että naiset on kutsuttu papeiksi ja kuninkaiksi meidän Jumalamme työhön!  Kaikkivaltias käytti Deboraa sekä profeettana että tuomarina koko Israelille, hän opetti miehille tooraa Vanhan testamentin aikoina...Uusi testamentti on perustetttu paremmalle lupaukselle ja se sisältää myös sen, mikä koskee NAISIA! 

”Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä  Messias Yeshuassa (Kristuksessa Jeesuksessa)”.  (Gal 3:28)

Meillä kaikilla on sama Pyhä Henki ja hän (femin.) ei katso henkilöön!

Henki/Ruach on hepreankielessä suvultaan feminiininen aivan kuten 1 Moos 1:2 ilmoittaa.

Ruach Elohim Merachefet al pnei hamajim. 
”Jumalan Henki liikkui/kellui/värähteli/tanssi vetten päällä” (Merachefet on feminiininen suku! Miehen kysymyksessä ollen sanottaisiin Merachef!)

Rabbi Baruch jatkaa efesolaiskirjeen 5:22 avaamista (osa kaksi)

”Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset  niinkuin Herralle”  (Ef 5:22)

Yksi suosikkikertomuksistani on kertomus Daavidista ja hänen miehistään, ja vaikka heitä jahdattiin kuin rikollisia, he silti toimivat oikein. Eräässä tietysssä tilanteessa Daavid ja hänen miehensä olivat Pohjois-Israelissa Karmelin alueella vartoiden erään tietyn paikallisen miljonäärin, Naabalin, omistamia lampaita. Vaikka he piileskelivät kuningas Saulia, he silti vartioivat ja suojelivat Naabalin omaisuutta. Daavid ja hänen miehensä olivat ruoan tarpeessa voidakseen selviytyä elossa. He pyysivät Naabalilta laupeudentyötä tai jopa ”kiitosuhria”, kun hän oli pitämässä juhlaa palvelijainsa kanssa.  Naabal, joka sanan kuvauksen mukaan oli ”karkea ja raaka teoissaan”, kieltäytyi antamasta heille ruokaa. Daavid lähetti miehensä Naabalin luo, joka kuului Kaalebin sukuun ja oli samalla tavalla Juudan heimoa kuin Daavidkin. Tietyssä mielessä he olivat ikään kuin sukulaisia.

”Ja sanokaa te näin: ´Elä pitkäikäiseksi, rauha olkoon kanssasi ja kodissasi ja kaikessa, mitä sinulla on. Minä olen nyt kuullut, että sinulla on lammasten keritsijäiset. Sinun paimenesi ovat olleet meidän läheisyydessämme; me emme ole heitä loukanneet, eikä heiltä ole mitään hävinnyt koko sinä aikana, minkä ovat olleet Karmelissa. Kysy nuorilta miehiltäsi, niin he sanovat sen sinulle. Saakoot siis nämä miehet suosion (armon) sinun silmiesi edessä, sillä mehän olemme tulleet juhlapäivänä. Pyydän kunnioittavasti, että antaisit palvelijoillesi ja pojallesi Daavidille, sellaista, mitä nyt katsot voivasi tarjota.´ (1. Sam 25:6-8)

Kuitenkin Naabalin vastaus oli hänen luonteensa mukaisesti karkea ja hän kieltäytyi täysin siunaamasta siunaajiaan! Naabal tarkoittaa hebreankielessä ”ilkeä ja paha” ja toden totta tämä mies eli nimensä mukaisesti! Kun Daavidin pojat veivät saamansa sanoman Daavidille, tämä ”kiehahti” ja päätti tappaa Naabalin ja hänen perheensä. Kuitenkin yksi Naabalin miehistä, viisas palvelija riensi Naabalin vaimon Abigailin luo, joka oli sekä kaunis että viisaaksi havaittu nainen, ja varoitti häntä uhkaavasta tuhosta, joka oli vaarassa kohdata hänen perhettään!

”Mutta eräs nuori mies toi sanan  Abigailille, Naabalin vaimolle, ja sanoi: ”Katso, Daavid on lähettänyt sanansaattajia erämaasta tervehtimään meidän isäntäämme, mutta hän vain haukkui (halvensi) heitä. Ne miehet ovat kuitenkin olleet meille varsin hyviä; he eivät loukanneet meitä, eikä meiltä mitään hävinnyt koko sinä aikana, minkä kuljeskelimme heidän läheisyydessään ollessamme kedolla. He olivat muurina meidän ympärillämme yöllä ja päivällä koko sen ajan, minkä oleskelimme heidän läheisyydessään paimentaessamme lampaita. Niin ajattele sinä nyt ja katso, mitä voit tehdä, sillä onnettomuus uhkaa (paha on kohtaamassa) meidän isäntäämme ja koko hänen taloansa. Hän itse on kelvoton mies, niin ettei hänelle auta (kukaan ei voi hänelle) puhua”.  (1. Sam 25:14-17)

Abigail ryhtyi välittömästi toimeen keksien pelastussuunnitelman, joka pelastaisi hänen koko perheensä ja puolisonsa Naabalin varmalta kuolemalta. Piittaamatta Naabalin päätöksestä olla antamatta siunaustaan ja hyödykkeitä Daavidille hän satuloi aasin kuormaten sen ruoalla rauhantarjouksena voidakseen hyvittää aviomiehensä tuhoisan käytöksen. Hän ryhtyi toimiin kääntääkseen pois lähestyvän kirouksen, jonka toora lupasi niille, jotka maksavat hyvän pahalla. Daavid oli ollut heille hyvä ja Naabal oli maksanut sen pahalla. Tuomio oli siten oikeutettu!

”Joka hyvän pahalla palkitsee, sen kodista ei onnettomuus (paha) väisty”. (Snl 17:13)

Abigail kiirehti peruuttamaan Naabalin pahan päätöksen, joten hän ei varmasti ollut alamainen miehensä tahdolle siinä asiassa, mutta ellei hän olisi sitä tehnyt, koko hänen perheensä olisi kuollut!
”Niin Abigail otti joutuin kaksisataa leipää, kaksi leiliä viiniä, viisi lampaanpaistia, viisi sea-mittaa paahdettuja jyviä, sata rusinakakkua ja kaksisataa viikunakakkua ja pani ne aasien selkään. Ja hän sanoi palvelijoillensa: ”Menkää minun edelläni, minä tulen jäljessänne”. Mutta miehellensä Naabalille hän ei sitä ilmoittanut”. (1. Sam 25: 18,19)

Me tunnemme joitakin viisaita naisia, joiden aviomiehet eivät ole pelastuneet eivätkä välitä Jumalan valtakunnasta, vaan ovat vihamielisiä uskoa kohtaan, aivan niinkuin Naabal kieltäytyi antamasta uhreja Jumalan palvelijoille. Kuitenkin naiset tulevat seurakunnan tilaisuuksiin ja antavat kymmenykset, vaikka heidän aviomiehensä eivät sitä tiedä. Aivan kuin Abigail he näin kumoavat heidän kotiaan uhkaavan kirouksen panemalla Jumalan valtakunnan ja asiansa ENSIMMÄISEKSI!

”Samoin älköön vaimokaan, jos hänellä on mies, joka ei usko, ja tämä suostuu asumaan hänen kanssaan, huljätkö miestänsä (ottako eroa). Sillä mies, joka ei usko, on pyhitetty vaimonsa kautta, ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä, uskonveljen, kautta; muutoinhan heidän lapsensa olisivat saastaisia, mutta nyt he ovat pyhiä”. (1. Kor 7:13,14)

Uskova vaimo on tosi uskova ja voi pyhittää miehensä vain silloin, kun hän sijoittaa Yeshuan aina ENSIMMÄISEKSI elämässään. Tähän kuuluu pyhien yhteys, kymmenysten ja uhrien antaminen, vaeltaminen kuuliaisuudessa Pyhälle Hengelle ja vaeltaminen pyhyydessä. Jos aviomies suostuu elämään vaimon kanssa näillä ehdoilla, silloin vaimo ei saa jättää miestään!

Monet vaimot kieltävät Yeshuan yrittäessään totella miestään (olipa tämä sitten pelastunut tai ei) jättäen Elohimin Käskyt alemmalle sijalle ja tämä on epäjumalanpalvelusta!

Jos Abigail olisi totellut Naabalia ehdottomasti, hän ja hänen perheensä olisivat kuolleet! JHVH ei olisi kunnioittanut tuollaista ”sokeaa alistumista”!  Kun Abigail jätti huomiotta miehensä Naabalin käskyn, hän pelasti perheensä.

”Kun hän sitten ratsasti aasilla alamäkeen vuoren suojassa, niin katso, Daavid miehinensä tuli toista mäkeä alas häntä vastaan, niin että hän joutui kohtaamaan heidät. Mutta Daavid oli sanonut: ”Mitään saamatta minä olen suojellut kaikkea, mitä tällä miehellä oli erämaassa, niin ettei mitään ole hävinnyt kaikesta, mitä hänellä oli. Hän on palkinnut minulle hyvän pahalla. Jumala rangaiskoon Daavidin vihamiehiä nyt ja vasta: totisesti, minä en jätä kaikesta hänen väestänsä huomenna henkiin yhtään miehenpuolta”. (1. Sam 25:20-22)

Daavid oli valmis tappamaan heidät kaikki ja Abigail tiesi sen!

Kun Abigail näki Daavidin, hän kiiruhti ja hyppäsi alas aasin selästä sekä heittäytyi kasvoilleen Daavidin eteen ja kumartui maahan. (1. Sam 25:23)

Abigail ei tässä tilanteessa ollut alamainen aviomiehelleen, vaan päinvastoin oli alamainen ja kumartui Daavidin edessä, joka oli Jumalan voideltu1 Toisin sanoen hän oli alamainen Jumalalle ENSIN!  Sen ohella hän otti syyn päälleen ja rukoili Daavidin edessä!

”Ja kun hän oli langennut hänen jalkainsa juureen, sanoi hän: ”Minun on syy, herrani. Mutta salli palvelijattaresi puhua sinulle ja kuule palvelijattaresi sanoja”. (1. Sam 25:24)

Abigail ei puolustanut aviomiehensä syntiä, eikä myöskään etsinyt sille oikeutta!  Hän kutsui asioita ”niiden oikealla nimellä”, sillä Jahve ei katso ihmiseen, eikä Hän vaadi vaimoja olemaan samaa mieltä miestensä kanssa ja puolustamaan heidän syntejään!

”Älköön herrani välittäkö mitään tuosta kelvottomasta miehestä, Naabalista, sillä hänen nimensä on miestä myöten. Naabal on hänen nimensä ja houkkamainen hän on. Mutta minä, sinun palvelijattaresi, en ole nähnyt niitä miehiä, jotka sinä, herrani, lähetit. Ja nyt, herrani, niin totta kuin Herra elää ja niin totta kuin sinä itse elät, jonka Herra on estänyt joutumasta verivelan alaiseksi ja auttamasta itseään omalla kädelläsi; käyköön nyt sinun vihamiehillesi ja kaikille, jotka hankkivat onnettomuutta minun herralleni, niinkuin Naabalille” (1. Sam 25:25,26)

”Ja nyt annettakoon tämä tervehdyslahja, jonka palvelijattaresi on herralleni tuonut, niille miehille, jotka seuraavat herraani”. ( 1. Sam 25:27)

Daavidin vastaus tähän ennenkuulumattomaan tekoon oli anteeksianto ja sovinto, joka käänsi tuomion Abigailin perheen yltä.

”Niin Daavid sanoi Abigailille: ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka tänä päivänä lähetti sinut minua vastaan. Ja siunattu olkoon sinun ymmärtäväisyytesi, ja siunattu ole sinä itse, joka tänä päivänä estit minut joutumasta verivelanalaiseksi ja auttamasta itseäni omalla kädelläni. Mutta niin totta kuin Herra, Israelin Jumala, elää, hän, joka on pidättänyt minut tekemästä sinulle pahaa: jollet sinä joutuin olisi tullut minua vastaan, niin totisesti ei Naabalin väestä olisi huomenna aamun valjetessa ollut jäljellä yhtään miehenpuolta.. Sitten Daavid otti häneltä, mitä hän oli hänelle tuonut, ja sanoi hänelle: ”Mene rauhassa kotiisi. Katso, minä olen kuullut sinua ja tehnyt sinulle mieliksi”. ( 1. Sam 25:32-35)

Sillä aikaa kun Abigail onnistui pelastamaan koko perhekuntansa täydelliseltä hävittämiseltä, Jumala itse tuomitsi hänen aviomiehensä.

”Mutta seuraavana aamuna, kun Naabalista oli humala haihtunut, kertoi hänen vaimonsa hänelle, mitä oli tapahtunut. Silloin hänen sydämensä kuoleutui hänen povessaan, ja hän ikäänkuin kivettyi. Ja noin kymmenen päivän kuluttua Herra löi Naabalia, niin että hän kuoli”.  ( 1. Sam 25:37,38)

Kesti kymmenen päivää, ennenkuin JHVH löi Naabalia. Numero kymmenen on tavallisesti Jahven oikeuden ja Hänen tuomionsa luku, kuten Kymmenessä käskyssä, kymmenessä vitsauksessa Egyptiä vastaan ja kymmenen kunnioituspäivää ennen Jom HaKippuria (Suurta sovituspäivää).

Abigailin palkkiona oli tulla kuningattareksi, kun sitten Daavid otti hänet vaimokseen!  On aivan selvää, että Abigaililla oli erinomainen henki ja nöyrä sydän. Hänen asenteensa oli äärimmäisen nöyrä, kun hän vastasi Daavidin pyyntöön.

”Kun Daavidin palvelijat tulivat Abigailin luo Karmeliin, puhuivat he hänelle ja sanoivat: ”Daavid lähetti meidät sinun luoksesi ottamaan sinut hänelle vaimoksi”. Niin hän nousi ylös, kumartui kasvoilleen maahan ja sanoi: ”Katso, palvelijattaresi on valmis rupeamaan orjattareksi ja pesemään herrani palvelijain jalat”. Sitten Abigail nousi kiiruusti ylös ja istuutui aasin selkään, samoin hänen viisi palvelijatartansa, jotka olivat hänellä seuralaisina. Ja niin hän seurasi Daavidin sanansaattajia ja tuli hänen vaimoksensa”.  (1. Sam 25: 40-42)

Uskovan vaimon tulee toimia tarkasti omantuntonsa mukaan JHVH:n edessä sen asemesta, että olisi ”sokean alamainen” aviomiehelleen, olipa tämä pelastunut tai ei.

Ystävänne Israelissa

Rabbi Baruch ja Piispa Dominiquae Bierman



Register today to
GRM
Bible School
by correspondence or
study in Israel for 3month
www.globalrevivalmap.org

To purchase the life changing books of Bishop Dominiquae Bierman click here
                                                                                                                                
PARTNERSHIP WITH US!

Thank you for your love, partnership and support.

And I will bless those who bless you, And the one who curses you I will curse and in you all the families of the earth will be blessed. Genesis 12:3

You can send your offering via Bank transfer, paypal, credit card or Western Union.

For PayPal click here http://www.kad-esh.org/onetime.html

For credit card you can fax us your credit card details to Israel at +972-8-6330270 or call us at +972-52-3781553 or email karenmap@msn.com

For Western Union send to Baruch Bierman, PO Box 590, Jerusalem 91004, Israel.  Then  send us the 10 digit code and details that the western union was sent from

For bank Transfer email us at karenmap@msn.com and we will send you the details.

For  CHECK send it to Kad-Esh MAP Ministries, P.O. Box 8893, Fayetteville, AR  72703-8893

Contact Information Kad-Esh MAP Ministries
E-mail: karenmap@msn.com      www.kad-esh.org
USA: PO. Box 8893, Fayetteville, AR  72703-8893
Israel: PO Box 590,  Jerusalem 91004, Israel
Phone +972 523 781 553,  Fax +972 8 633 0270

© Bishop Dr Dominiquae Bierman 2010 - Permission is granted (and we encourage you) to distribute these writings.  You may reprint in hard copy form, send to your e-mail lists and post them on your website.  You must not alter any writings and you must keep all the author information on the writings, including the following: Kad-Esh MAP Ministries, www.kad-esh.org. This copyright notice must also remain.  For all other permissions and enquires including publishing, please contact karenmap@msn.com
*Note all scripture is from New American Standard Bible unless otherwise stated.