Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin.  Matt. 25:10

 

Sapatin rauhaa, suuresti rakastetut !

 

Muutama päivä Amalekin vastaisen 40:n päivän yhteispaaston jälkeen olimme rukoilemassa ja ylistämässä Eilatin Rukoustornissa, kun Pyhä Henki puhui minulle:


Nyt on aika herättää viisi viisasta neitsyttä! He ovat vaipuneet uneen täynnä öljyä odottaessaan Minua. Kun he kuulevat Shofarin kutsun Siionista, he heräävät suuressa voitelussa ja astuvat Minun Kunniaani!

Välittömästi kellot soivat hengessäni! Kyllä! Ne meistä, jotka ovat odottaneet herätystä useita vuosia ja etsineet Hänen kasvojaan jatkuvasti, ovat nukahtaneet yhdessä muun seurakunnan kanssa (viisi tyhmää neitsyttä!), MUTTA me olemme TÄYNNÄ ÖLJYÄ! Olemme täynnä Ruakh’n (Hengen) voitelua.

 

Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja  ja lähtivät ylkää vastaan. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä. Tyhmät ottivat lamppunsa, mutta eivät ottaneet öljyä mukaansa. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa ynnä lamppunsa. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat. Mutta yösydännä kuului huuto: ’Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.’  Matt. 25: 1-6

 

Profetian Henki on ollut horroksissa, mutta NYT on aika herättää se ylös, nousemaan ja profetoimaan! Profetoimaan rukouksessa, profetoimaan

ylistyksessä, profetoimaan maalle, profetoimaan tuulelle, PROFETOIMAAN!

 

Sillä Yeshuan todistus on profetian henki.  Ilm. 19:10b

 

Jotkut meistä ajattelimme menettäneemme Profetaalisen Manttelin, mutta näin ei ole käynyt; me vain nukahdimme ODOTTAESSAMME! Kun me heräämme, tulemme olemaan täynnä voitelua ja profetaalista auktoriteettia toimimaan Yah’n (Jumalan) lopun ajan taistelussa Israelin ja kansojen puolesta!


Ne päivät ovat ohi, jolloin välitetään voitelua penseille/ haalentuneille ja maailmallisille ”uskoville”! Tapa, miten Pyhää Henkeä välitetään ja miten Hänet otetaan esirukouksen kautta vastaan, on muuttumassa! Ei enää käsien päälle panemista sellaisten ihmisten ylle, jotka eivät halua antautua Yeshualle, eivätkä vaeltaa kapeaa polkua! Ruakh HaKodesh (Pyhyyden Henki) ei tule täyttämään penseitä etsijöitä, jotka hakevat ”tunne-elämyksiä” ja jännitystä. Hän etsii niitä, jotka tekevät PARANNUSTA! Ylistäjiä hengessä ja totuudessa, jotka rakastavat Häntä enemmän kuin mitään muuta, ja jotka hylkäävät uskonnon ja synnin!

Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.  Ilm. 3:16

 

VIISAAT NEITSYET TULEVAT SAARNAAMAAN KATUMUSTA!

 

Sillä katso: se päivä on tuleva, joka palaa kuin pätsi. Ja kaikki julkeat ja kaikki, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ovat oljenkorsia; ja heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo YHVH Sebaot, niin ettei se jätä heistä juurta eikä oksaa. Mutta teille, jotka minun nimeäni pelkäätte, on koittava vanhurskauden aurinko ja parantuminen sen siipien alla, ja te käytte ulos ja hypitte kuin syöttövasikat ja tallaatte jumalattomat; sillä he tulevat tomuksi teidän jalkapohjienne alle sinä päivänä, jonka minä teen, sanoo HERRA Sebaot.  Mal. 4:1-3

 

Nämä ovat vakavia aikoja; YHVH’n päivä on ovella ja jokaisen tulee vaeltaa kuuliaisuudessa, eikä yhteisriippuvaisuudessa kuuliaisuudesta toisiin! Kukaan noista öljyn, voitelun ja armoitusten etsijöistä maksamatta siitä hintaa, ei tule saamaan MITÄÄN!

 

Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: ’Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: ’Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.’  Matt. 25:8,9

 

Nämä ovat järistyttävien ravistelujen aikoja ja jokaisella tulee olla omaa öljyä, josta on itse maksanut kuuliaisuuden hinnan!

 

Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehotan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.  Room. 12:1,2

 

Tämän hetken suuri kutsu on jättää sivuun kaikki, mikä estää Kirkkauden, mukaanlukien kaiken uskonnollisen valheen sekä oppijärjestelmän, ja halata Totuuden Henkeä! Ainoastaan sitten kun omaksumme Totuuden Hengen, kykenemme vastaanottamaan viisautta ja täyttymään öljyllä!

Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.  Joh. 16:13

 

Totuuden Henki johdattaa viisaat neitsyet takaisin alkuperäisille hebrealaisille uskon lähteille (ei uskonnolliseen ortodoksi juutalaisuuteen!), todellisesti Messiaan nimeen, peseytymään kaikesta synnistä, kompromisseista, pakanallisista juhlista ja traditioista, ja seisomaan Israelin rinnalla kuin ”Salomonit” vastaan maailman ja kirkkopolitiikan virtauksia, sen TÄYTEEN ennalleenasettamiseensa saakka!

 

Puhaltakaaa pasuunaan Siionissa, toitottakaa torvia minun pyhällä vuorellani. Jokainen maan asukas on vapiseva, sillä YHVH’n päivä tulee. Niin, se on lähellä.  Joel 2:1

 

Katumuksen Shofarin ääni kuuluu; Viiden viisaan neitsyen herääminen on alkanut tapahtua. Kuuletko sinä sen?

 

Shma Israel Adonai Eloheinu Adonai Echad.

 

Kuule, Israel! YHVH (Herra), meidän Elohim (Jumalamme), YHVH on yksi. Ja rakasta HERRAA, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. 5.Moos. 6:4,5

 

Ystävänne Israelissa,

 

Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman

”Siionin tähden en voi vaieta”  Jes. 62:1

 

 

AMALEKIN VASTAISEN PAASTON RAPORTTI JA HAASTE !

Paastoa ja rukoile Syyskuun 21:een päivään asti vastustaen Israelin jakamista!

 

Naisprofeetta Markita Smith, Virginia, USA :

 

 

Terveiset kaikille,

 

Israeliin suuntautuneen lähetysmatkamme aikana aikaisemmin tässä kuussa, tiimimme joutui paikallisen ”enkeliluokan” hyökkäyksen kohteeksi. Saavutimme voimallisen voiton liittymällä Piispa Dominiquae Biermanin ja Kad-Esh MAP palvelutyön 40-päivän paastoon Amalekin Henkeä vastaan. Kad-Esh MAP paastosi heinäkuun 19:stä elokuun 29:nteen (eilinen päivä) saakka. Tällainen aikakehys oli oleellinen Kad-Esh MAP lähetystyölle, kun Piispa Dominiquae antautui vakavaan tehtävään Norjassa, rikkoen Oslon sopimuksen voiman jakaa Israel. He kokosivat tukevaan yhteistyöhön

yksilöitä ja palvelutahoja, kaikkia niitä, jotka kokivat ihmeellisiä läpimurtoja 40 päivän aikana (mukaanlukien Totuuden Hengessä). Jokainen tiimi tai henkilö sitoutui paastoamaan 2 päivänä 40:n päivän aikana, kieltäytymään KAIKESTA ruuasta ja juomasta (vedestäkin). Tällä tavoin, kaikki 40 päivää olivat katetut paastoten.

 

Lisäksi, jokainen tiimi tai henkilö luki ääneen saman rukouksen joka päivä 40-päivän paaston ajan. Meidän tiimimme osallistui paastoon elokuun 13. (iltaa ennen) ja koki läpimurron tuona päivänä! Olin varma, että juuri tuo päivä oli erityinen. Kyllä, emme edes ehtineet takaisin USA:an asti, kun se jo tuli selväksi: Elokuun 13:nnesta aina syyskuun 21:een (mukaanlukien molemmat päivät) on yht. 40 päivää! Tehtävämme on ollut rukoilla Kansainvälisen Turvallisuusneuvoston äänestämisen puolesta, joka on klo 8:00 21.9.2011. Tuona päivänä, 193 kansaa (USA mukaanlukien) on sopinut äänestävänsä Palestiinan valtion perustamiseksi –ulos siitä mitä se on nyt, Samaria ja Juudea Israelissa, pääkaupunkinaan itäinen Jerusalem! Jokainen kansa, joka kytkeytyy mukaan jakamaan Israelia, tulee kohtaamaan Jumalan raivon! (Joel 3:1-3, Jes.34:1-8, Sak.2, Ps.83, Jer. 12:14-17)

 

USA on ottanut kovan aseman Jumalan tahtoa vastaan Israelia koskien julkistamalla uhkavaatimuksen: joko Israel itse luovuttaa maansa tai YK tulee äänestämään Palestiinan valtion perustamiseksi ja ottaa maan väkivalloin! Presidentti Barack Obama on ainoa, jolla on veto-oikeus tähän äänestykseen, mutta hän tekee niin vain, mikäli Israel myöntyy tämän Palestiinan valtion muodostamiseen. Ollessani Israelissa, näin näyssä New York Cityn (kaupunki, jossa YK kokoontuu) joutuvan ruusun nielemäksi.

 

Sitten ruusu kuin antoi ulos omenan. Jumala sanoi, ”Israel on minun silmäni hedelmä (omena). Minun täytyy tuhota New York pelastaakseni hänet, ja niin minä teen!” Sitten näin terroria New Yorkissa ja Washingtonissa. Olen varma, että hurrikaani Irene oli Jumalan varoitus, saadakseen huomiomme.

 

USA on mitä tuhoisimpien ilmanalojen ja terrorin kohteena, mikäli olemme mukana jakamassa Israelia. Sinulla ja minulla on profetaalinen kutsu tässä. Voimme rukoilla ja paastota periaatteita vastaan, jotka kannustavat ihmisiä jakamaan Israelin. Liity Totuuteen Hengessä tämän rukouksen myötä ja paastoa! Kad-Esh MAP päätti vahtivuoronsa eilen! Me aloitamme omamme tänään! Ilmoittauduthan 1 tai 2:en päivän paastoon, tästä lukien aina 21.9.2011 saakka! Tämä merkitsee pidättäytymistä ruuasta sekä juomasta, myöskin vedestä. Minä itse paastoan tänään käynnistääkseni tämän rupeaman, sillä tiedän, että USA: n kohtalo on sidoksissa Israelin tulevaisuuden kanssa! Jopa lasteni nimet selventävät sitä minulle, ettei meidän tule, emmekä me voi ottaa osaa Palestiinan valtion muodostamiseen. (Lasteni nimet ovat Samaria ja Joosua Juudea –joka tarkoittaa Herra pelastaa Juudean!) Kirjaudu paastoon päiväksi tai pariksi vastaamalla tähän viestiin, ja lataa Amalekin vastainen rukous osoitteesta www.kad-esh.org  Lue se ääneen joka päivä. Laita sähköpostia minulle (sekä Kad-Esh MAP:lle osoitteeseen karenmap@msn.com ) mistä tahansa saamastasi ilmestyksestä tämän rukouksen ja paaston aikana. Voit myös vapaasti edelleensaattaa tämän profetaaliselle esirukoilijalle kuin myös seurakunnalle. Odotan kuulevani teistä!


Teitä siunaten,


Markita Smith


Totuus Hengessä  www.truthinspirit.org


OSALLISTU HENGELLISEEN ZAHALIIN

 

Paastoa ja rukoile kerran viikossa tai kerran kuukaudessa Kad-esh MAP palvelutyön sekä Piispan ja Rabbin ja koko Israelin puolesta!

 

TÄRKEÄÄ: Israelin salainen palvelu on tiedottanut, että Siinailla on jo valmiina terroristisoluja valmiina hyökkäämään Egyptin rajalta. Se tarkoittaa, että Eilatin alue ja Negev on äärimmäisessä vaarassa tulevina päivinä! Pyydämme, etä jatkat rukousta ja paastoa Israelin puolesta kerran viikossa, jos voit!

 

 

 


HERÄTYKSEN HUUDON (REVIVAL CRY) RUKOUSKOKOUKSET

 

 

Haluaisimme sinun aloittavan rukouskokoukset omalla alueellasi Israelin ja oman kansasi herätyksen puolesta Toisen Aikakirjan 7:14 pohjalta.

Kirjoita meille, jos olet valmis perustamaan viikoittain tai kuukausittain kokoontuvan ”Herätyksen Huudon” kokoussarjan ja me annamme sinulle tarkempaa infoa.

 

PALVELE SOTURINA ISRAELISSA

 

PITKÄKESTOISIA TOIMEKSIANTOJA KAD-ESH MAP Palvelutyössä

 

Tarvitsemme Rukoustorniin taloudenhoitajaa ja asiainhoitajaa.

Henkilökohtaista avustaja Piispalle ja Rabbille, jolla tietojenkäsittely- sekä taloudenhoitotaitoa

rofetaalisen ylistyksen ja rukouksen johtaja

 

Halukkaan on itse pystyttävä vastaamaan elannostaan, sillä näistä tehtävistä ei makseta palkkaa. Ne edellyttävät myös täydellistä luottamusta Herraan! Vakavissaan olevaa hakijaa pyydetään ottamaan yhteys karenmap@msn.com

 

NYT SAATAVILLA JUUTALAISIA KALENTEREITA vuodelle 5772 (16 kuukauden jakso)

 

Se sisältää kaikki Tooran jaksot, juhlien selitykset ja kuvia Israelin vesistöistä sekä myös inspiroituneita rukouksia Israelin puolesta.

 

Tilattavissa lahjoitussivuiltamme (mainitse ”Jewish Calendar”) tai sähköpostitse karenmap@msn.com  hintaan 20 USD (postituskulut sisältyvät hintaan).

 

Erityinen ehdotus juutalaisen uuden vuoden lahjoitukseksi!!

2 kalenteria 25 USD.

 

40 PÄIVÄN PAASTO AMALEKIN KUKISTAMISEKSI ON PÄÄTTYNYT, MUTTA TAISTELU EI VIELÄ OLE OHI! Jatkakaa rukousta Israelin ja toinen toisenne puolesta!

 

 

GRM-AGIMAP videoraamattukoulu on vertaansa vailla! Voit opiskella mukavasti kotonasi tai seurakunnassasi. Varustaudu Lo

 

 

pun aikojen messiaaniseen, apostoliseen, profetaaliseen Hengen Liikkeeseen. Klikkaa http://www.globalreevivalmap.org/, jos haluat lisätietoa.

 

PARNEREIDEMME KUNNIOITUS

Kiitämme kaikki niitä, jotka ovat auttaneet meitä ostamaan meille todella tarpeellisen Land-Roverin koettelevia autiomaateitä varten ja jotka ovat jatkuvasti kunnioittaneet meitä tukemalla meitä taloudellisesti. Jos haluat tulla partneriksi Kad-Esh MAP palvelutyöhön, mene sivullemmewww.kad-esh.org ja klikkaa ”donations”. Meillä on enää 5000USD tavoitettavaa, jotta hankkeemme on kokonaan maksettu, HaleluYah!!!

 

                           Contact Information Kad-Esh MAP Ministries

                                       E-mail: karenmap@msn.com

                                             http://www.kad-esh.org/
                               USA: PO. Box 8893, Fayetteville, AR 72703-8893
                                            Israel: PO Box 4090 Eilat 88140, Israel
                                Phone +972 523 781 553, Fax +972 8 633 0270

 

© Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2011 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähköpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna seuraava teksti: Kad-Esh MAP Ministries, http://www.kad-esh.org/. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquiries including publishing, please contact

karenmap@msn.com


*Note all scripture is from New American Standard Bible unless otherwise stated.