9th July 2010 Tamuz 27 5770
Torah Portion  Matot Num 30:1 - 32:42 Haftarah  Jer 1:1 – 2:3
Torah Portion Masei Num 33:1 - 36:13  Haftarah Jer 2:4 – 28, 3:4

 Join Bishop Dominiquae’s Fan Club

Watch Revival Cry Teaching now!

Kad-Esh MAP palveluraportti
SEURAAVA TSUNAMI, osa nro 2

”Sillä maa on oleva täynnä JHVH:n (Herran) kunnian tuntemusta, niinkuin vedet peittävät meren” (Habak 2:14)

Sapatin rauhaa, suuresti rakastetut!

SADONKORJUUAIKA LIMASSA, PERUSSA

”He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät, he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat” (Psalmi 126:6)

Laskeuduimme Limaan, Peruun kesäkuun 21:ntenä. Olimme kylväneet Limaan aina vuodesta 2001 alkaen, kun Pyhä Henki lähetti meidät YHDEKSI päiväksi (joka oli joulukuun 31:s) puhaltamaan sofariin Inkvisition museossa ja viereisen katedraalin katakombeissa, jonka pohja oli TÄYNNÄ LUITA, pääasiassa lähinnä juutalaisten luita!  Perun inkvisition tappamista 80 prosenttia oli juutalaisia!  Sen jälkeen olimme käyneet Limassa joitakin kertoja ja istuttaneet sinne ryhmän, joka kasvoi pariksi seurakunnaksi. Edellinen käyntimme oli tapahtunut 2004. Aiemmilla käynneillämme olimme myös saarnanneet radiossa ja televisiossa ja muun ohella olimme saattaneet alkuun radio-ohjelman merkittävässä kristillisessä radiossa nimeltä Radio Pacifico, jota tuhannet ihmiset olivat kuunnelleet.

PELASTUSOPERAATIO

Kun nyt tulimme Limaan kuuden vuoden poissaolon jälkeen, tulomme oli erilainen kuin mikään aikaisempi vierailumme. Ensimmäistä kertaa siellä olevat opetuslapsemme, joiden luo riensimme, kutsuivat tuloamme ”pelastusoperaatioksi”. Vuotta aikaisemmin olimme purkaneet ryhmän, jonka olimme perustaneet, ja myös lopettaneet suositun radio-ohjelmamme. Tämä oli johtunut siitä, että jotkut ihmiset olivat soluttautuneet joukkoihimme väärin perustein ja olivat myrkyttäneet opetuslapsemme Kabbalaa ja Talmudia koskevilla opetuksillaan. Aina kun me opetamme Toorasta, me emme opeta mitään muuta kuin Jumalan Sanaa, ja pysymme ehdottomasti erillämme kaikista ulkonaisia muotoja koskevista oppirakennelmista. Me emme missään tapauksessa  suostu mukailemaan mitään ortodoksijuutalaisten uskonnollisia systeemejä, josta seuraisi vain joutuminen uskonnollisuuden ja traditioiden ansaan. Vaikka mekin saatamme noudattaa tiettyjä traditioita, me emme kumarra minkään tradition edessä, vaan KAIKESSA on kumarruttava Pyhän Hengen voitelun edessä. Palvelutyömme keskeisin Raamatunjae on:
”Pyhän Hengen tulta (Henkeä) älkää sammuttako” (1.Tess 5:19)

KOSTO VIHOLLISELLE

”Siitä minä tiedän sinun mielistyneen minuun, ettei viholliseni saa minusta riemuita” (Psalmi 41:12)

Koska ryhmän johtajat eivät totelleet meidän ohjeitamme ja kieltäytyivät kuuntelemasta, me keskeytimme kaiken työmme Limassa, Perussa! Ryhmä jatkoi toisessa hengessä ja vaelsi väärillä niityillä. Olimme tietysti hyvin surullisia. Olimme kylväneet kyynelin, mikä nyt eteen? Aloimme julistaa: ”KOSTO VIHOLLISELLE!” Yksi sikäläisen ryhmämme johtajista tuli lehtimajanjuhlille viime vuonna (2009) ja kuunneltuaan 10 päivää Piispan opetusta, nainen katui, teki parannuksen ja palasi Peruun pelastaakseen vielä sen, mikä oli pelastettavissa ja jakaakseen noin 2000 kappaletta Piispan kirjaa! Toisen opetuslapsemme sydän särkyi silloin ja hän heräsi painajaisestaan, jossa hän oli hylännyt MAP:in vallankumouksellisen sanoman ja lähtenyt seuraamaan sellaista uskonnollista systeemiä, jota emme opeta.Tämä erityinen nuorimies toimi kuumeisesti järjestääkseen MAP konferenssia Limassa, kun me vielä olimme USA:ssa. Kahdessa viikossa hän onnistui järjestämään kaiken, koska JHVH avasi oven oven jälkeen mahtavan suosionsa tuulen puhaltaessa! HalleluJah!

PERU, LAMMASKANSA

”Siionin tähden en voi vaieta” (Jes 62:1)

Yhden tapahtumista oli järjestänyt rakas veljemme ja poikamme uskossa Jose Luis, ja siinä Piispa Dominiquaen oli määrä saarnata Kansalliskongressissa.  Monet ihmiset tulivat tähän historialliseen kokoukseen, yhtenä heistä mr Bar-On, Israelin suurlähettiläs. Piispa saarnasi Israelin tärkeästä merkityksestä ja Jahven tekemästä liitosta tuhansille sukupolville ja Jumalan seurakunnille antamasta kutsusta siunata, rukoilla ja tukea Israelia, olematta koskaan hiljaa! Hän haastoi Perun hallituksen siirtämään suurlähetystönsä Jerusalemiin ensimmäisenä ja kaikkein tärkeimpänä toimena, jotta voisi siirtyä vuohista lampaiden joukkoon. Piispa johti ihmiset rukoukseen Pyhän Hengen voimassa samalla kun Rabbi Baruch puhalsi sofariin. Israelin suurlähettiläs Perussa vahvisti sanan, jonka Piispa oli saarnannut (Häntä oli voitelu koskettanut silminnähden) ja antoi meille elintärkeää tietoa siitä, miten Israel on siunannut Perua KOULUTUKSEN alueella. Tähän mennessä Israel on varustanut 3500 perulaista elintärkeällä ammattitaidolla antamalla koulutuksen Israelissa. Tarpeetonta edes sanoa, että kokous Kongressissa oli unohtumaton ja HISTORIALLINEN tapaus. Uskomme ja niin on myös profetoitukin, että tämä oli vasta ensimmäinen monista vielä tulevista. Aamen ja kunnia Jahvelle! Annoimme suurlähettiläälle Piispa Dominiquaen kirjoittaman kirjan ”Juurien parantava voima” ja hän lupasi lukea sen! Rukoilkaa hänen puolestaan!

VAHVISTUS KANSALLISESSA KRISTILLISESSÄ TV:SSÄ

”Kehukoon sinua toinen, ei oma suusi; vieras, eikä omat huulesi”. (Snl 27:2)

Saimme kutsun saarnata huomattavassa palvelussa, nimeltä ”Kansallinen rukouspalvelu”. Pastori Ferreiralla on myös tv- ja radioasema. Meidän radio-ohjelmaamme ”TESHUVA” on lähetetty hänen asemaltaan neljän vuoden ajan. Hän oli täynnä riemua saadesssaan meidät taas sinne ja antoi meille puhujanpaikkansa rukouksen avainpäivänä ja se lähetettiin suorana lähetyksenä. Hän tervehti meitä avajaissanoissaan seuraavasti:

Olemme niin iloisia, kun Biermanit ovat taas täällä. He ovat olleet Perulle suuri siunaus. Itse asiassa Peru nyt kukoistaa ja on vaurastunut, koska he olivat Perussa monta vuotta sitten ja heidän vaikutuksensa on saanut aikaan tämän muutoksen! Olimme aivan liikuttuneita. Täällä vihollinen oli yrittänyt napata pois kaiken työmme kansakunnan hyväksi. Me olimme kirjaimellisesti lopettaneet kaiken ja näytti kuin olisimme menettäneet kaiken, mutta ylistys Elävälle Jumalalle! HEDELMÄ ei ollut kuollut, vaan harvinaisen ELÄVÄ ja sato oli valmis räjähtämään esiin!

HEDELMIÄ, HEDELMIÄ, HEDELMIÄ

”Katso päivät tulevat, julistaa JHVH (sanoo Herra), jolloin kyntäjä tavoittaa leikkaajan ja rypäleitten polkija siemenkylväjän, jolloin vuoret tiukkuvat rypälemehua ja kaikki kukkulat kuohkeiksi muuttuvat”  (Aamos 9:13)

Totesimme, että eräät opetuslapsistamme paimensivat nyt uusia seurakuntia! Yksi niistä, ”Palambra de vida” (Elämän sana) on todellista Hengen työtä täynnä nälkäisiä nuoria ihmisiä. Pastori Isabel Noria ja profeetta Rosa Maria Anders ottivat meidät vastaan kuin kuninkaat ja pitivät meistä huolta upeassa palvelutyönsä rakennuksessa. Useita ihmeitä tapahtui, kun palvelimme heidän väkeään. Monet nuorista tekivät parannusta erityisesti moraalittomuudesta ja kapinoinnista. Siellä tapahtui myös monia parantumisia ja erityisesti eräs rouva koki mahtavan ihmeen. Hänelle oli  suoritettu polvileikkaus ja jalka oli täynnä arpia. Hänen polvilumpiossaan oli platinametallinen osa. Hän pystyi hädin tuskin kävelemään, eikä ainakaan ollut pystynyt taivuttamaan polvea vuosiin. Herra antoi hänelle upouuden polven, jota hän saattoi sekä taivuttaa että käyttää täydellisesti ilman minkäänlaista kipua! HalleluJah!!! Yksi kaikkein kauneimpia palvelutehtäviä, joka siellä oli kehittynyt, oli tanssipalvelu sekä pastori Isabelin suunnittelemat upeat puvut niissä käytettäväksi. Emme ollenkaan epäile, etteikö Jahve käyttäisi häntä mahtavalla tavalla antamaan lahjansa koko MAP liikkeen hyväksi!

Toinen ihana yllätys oli, että se alkuperäisen Kad-Esh MAP ryhmän johtajista, joka oli tullut Israeliin ja joka oli kääntynyt takaisin väärältä tieltään, oli taas paimentamassa uutta ja uudelle pohjalle rakentuvaa Kad-Esh MAP seurakuntaa ja tämä työ oli kasvussa. Ja lopuksi, mutta ei vähäisimpänä, toinen opetuslapsistamme, Shulamit, oli avannut vielä yhden seurakunnan ja se vallan kukoisti! Jahve on niin hyvä, hedelmää oli joka puolella ympärillämme!

PÄÄTÖS HÄÄJUHLASSA

”Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen morsiamensa on itsensä valmistanut. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen”. (Ilm 19:7-8)

Tiedämme kaikki, että meitä valmistetaan menemään vihille Messiaan kanssa. Monet eivät ole kuitenkaan ajatelleet, että Messias Yeshua on juutalainen ja että häät tulevat olemaan juutalaiset häät! Meillä oli suuri ilo vihkiä meille rakkaat Jose Luis ja Gisela huppan alla ihmeellisissä profetaalisissa häissä, jotka olivat täynnä tanssia ja voitelua! Nyt jokainen haluaa mennä naimisiin tuolla tavalla. Se oli kerrassaan sydäntä ilahduttavaa ja siellä sai virrata vapaasti. Jose Luis on nyt pysyvästi Perussa Kad-Esh MAP palvelutyön edustajana valmiina aloittamaan uudelleen radio-ohjelmamme ”THE SHOFAR FROM ZION” (Sofarinääni Siionista), joka tuo MAP vallankumouksen koko Peruun ja latinalaiseen Amerikkaan radion, tv:n, konfrenssien ja vastaavien kautta! Rukoilkaa Jose Luisin ja hänen vaimonsa Giselan puolesta ja Sonian puolesta, kun he jatkavat Kad-Esh MAPin työtä Limassa. Pyhä Henki kehotti meitä hankkimaan Liman keskustasta paikan, joka ei ole liian kaukana Inkvisitiomuseosta olemaan palvelutyömme päämajana. Pyydän rukoustukeanne, että löydämme parhaan sijainnin ja saamme kaikki tarvittavat taloudelliset resurssit.

AIKA LÄHETTÄÄ OHJELMIA

Suunnittelemme palaamista Boca Ratoniin ja Perun Limaan elokuussa nauhoittaaksemme Raamattukoulumme ja tv-ohjelman espanjankielellä. Tavoitteena on istuttaa ne kumpaankin paikkaan, että voisimme varustaa ja kouluttaa johtajia. Pyydän, että rukoilette ja ylistätte Jahvea tämän suunnitelman puolesta.

1000-kertainen voitelu

”Lisätköön JHVH (Herra), teidän isienne Jumala, teitä vielä tuhatkertaisesti ja siunatkoon teitä, niinkuin hän on teille luvannut (puhunut)”  (5. Moos 1:11)

Haluamme kiittää kaikkia teitä, jotka olette rukoilleet, jotka olette kylväneet ja jotka olette pitäneet meitä kunniassa monta vuotta. Kuten näette, hedelmä joka nyt tulee esiin, on mahtava! Muistakaa, että te samalla tavoin saatte siitä nauttia.  Rukoilemme ja toivomme, että monet teistä, jotka olette postituslistallamme, tulette myös partnereikseme taloudellisesti ja rukousyhteydessä, niin että me voimmeYHDESSÄ koota sadon sisään ja tehdä KAIKEN valmiiksi, joka on tarpeen ennen kuin Yeshua PIAN SAAPUU!

Siunatkoon Jahve sinua ja palkitkoon sinut 1000-kertaisesti liittyessäsi meihin!

”Siionin tähden en voi vaieta”  (Jes 62:1)
Ystävänne Israelissa
Rabbi Baruch ja Piispa Dominiquae Bierman

ERITYISTILAISUUS

Elokuussa me nauhoitamme espanjankielisen Raamattukoulun ja tv-ohjelman, joka käsittelee Israelia ja uskon juutalaisia juuria, jotta se voitaisiin radioida kautta koko Etelä-Amerikan ja Espanjan. Tähän on äärimmäinen tarve, sillä espanjankielellä ei ole juuri mitään materiaalia

saatavilla ja espanjalaisten joukossa on MONTA sefardin (espanjalaisen juutalaisen) jälkeläistä, joilla on yhteys Espanjan Inkvisition takia muuttaneisiin sukuihin. Me suoritamme nauhoitukset Perussa, joka on HUOMATTAVASTI halvempi kuin Israel tai USA. Me tarvitsemme tämän hankkeen toteuttamiseksi vielä 12 000 US dollaria. Pyydämme, että rukoilette, voitteko kylvää tähän hankkeeseen, jolla on valtava vaikutus tavoittaessaan miljoonia espanjankielisiä kautta koko maailman! Voitte lähettää sähköpostimme palautuksena luottokorttinne tiedot ja summan, jonka haluatte lahjoittaa tai klikatkaa tästä ja lahjoittakaa on line -teitse.


Register today to
GRM
Bible School
by correspondence or
study in Israel for 3month
www.globalrevivalmap.org

To purchase the life changing books of Bishop Dominiquae Bierman click here
                                                                                                                                
PARTNERSHIP WITH US!

Thank you for your love, partnership and support.

And I will bless those who bless you, And the one who curses you I will curse and in you all the families of the earth will be blessed. Genesis 12:3

You can send your offering via Bank transfer, paypal, credit card or Western Union.

For PayPal click here http://www.kad-esh.org/onetime.html

For credit card you can fax us your credit card details to Israel at +972-8-6330270 or call us at +972-52-3781553 or email karenmap@msn.com

For Western Union send to Baruch Bierman, PO Box 590, Jerusalem 91004, Israel.  Then  send us the 10 digit code and details that the western union was sent from

For bank Transfer email us at karenmap@msn.com and we will send you the details.

For  CHECK send it to Kad-Esh MAP Ministries, P.O. Box 8893, Fayetteville, AR  72703-8893

Contact Information Kad-Esh MAP Ministries
E-mail: karenmap@msn.com      www.kad-esh.org
USA: PO. Box 8893, Fayetteville, AR  72703-8893
Israel: PO Box 590,  Jerusalem 91004, Israel
Phone +972 523 781 553,  Fax +972 8 633 0270

© Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2006 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähköpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna seuraava teksti:  Kad-Esh MAP Ministries, www.kad-esh.org. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquiries including publishing, please contact karenmap@msn.com
*Note all scripture is from New American Standard Bible unless otherwise stated.