May 21, 2011

 PARASHA BECHUKOTAI: VAYIKRAH (Leviticus) 26:2-27

 Join Bishop Dominiquae’s Fan Club

Watch Revival Cry Teaching now!

  HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ ISÄ

Tosi elämäntarina

kadesh kadesh

 

”Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi”  Malakia 4:6

Sapatin rauhaa, suuresti rakastetut!

Tositarinat elävästä elämästä ovat vahvempia ja jännittävämpiä kuin keksityt tarinat. Erityisesti tämä saa sinut kyyneliin ja uskomaan, että ”mikään ei ole mahdotonta niille,  jotka uskovat!”

Omistettu Rabbi Baruchille hänen 65-vuotissyntymäpäivänsä johdosta 16.5.2011

Kymmenen vuotta sitten, kun mieheni Rabbi Baruch Bierman juhli 55:ttä syntymäpäiväänsä, makasimme sängyllämme Hertzlyahissa, Israelissa. Kysyin häneltä ”Kulta, mitä haluaisit syntymäpäiväksesi?” Hän sanoi mietteliäästi, mutta luottavaisesti: ”Haluan vauvan”. Me olemme nyt olleet naimisissa jo 11 vuotta ja vaikka meillä oli lapsia elämästämme ENNEN Messiasta, Kaikkivaltias oli päättänyt olla antamatta meille yhtään yhteistä lasta. Tottakai meille olisi ollut mahdotonta olla mukana niin intensiivisessä apostolisessa palvelutehtävässä kuin Paavali oli, ja kuljettaa lapsia mukanamme. Viisaudessaan Hän ei antanut meille yhtään lasta. Mutta kun aviomieheni  pyysi minulta vauvaa 55-vuotislahjakseen, minä vastasin luottavaisesti  ja tosiasiana: ”Minä annan sinulle sellaisen; haluatko pojan vai tytön?” Hän vastasi painokkaasti: ”Pojan!” Minä sanoin; ”Ei huolta” ja käänsin kylkeä nukkuakseni.

”Samalla tavalla kuin ’Aabraham USKOI JUMALAA, JA SE LUETTIIN HÄNELLE VANHURSKAUDEKSI”  Gal. 3:6

Seuraavana aamuna nousimme ennen aamunkoittoa kuten tavallista rukoilemaan. Oli jo 17.5.2011 Israelissa, mutta Yhdysvalloissa vielä 16.5.2011 eli Rabbi Baruchin syntymäpäivä. Rukoillessamme puhelin soi, kun kello oli n.klo 6:00 aamulla Israelissa. Naishenkilön ääni kuului puhuvan mieheni vastatessa puhelimeen. ”Shalom, nimeni on Lynn ja soitan Sant Louisista, Missourista. Olen paikallisen Messiaanisen seurakunnan pastori; voinko puhua Baruch Biermanin kanssa?”  ”Puhelimessa”, sanoi mieheni. Pastori Lynn jatkoi kertoen hänelle olevansa Mike Mulliwanin sisko, joka oli Rabbi Baruchin veljen, Steven paras ystävä. Koko Biermanin perhe asui vuosia sitten Sant Louisissa, Missourissa. Sitten hän jatkoi varovasti kertomistaan: ”Nuori mies tuli seurakuntaani eräänä päivänä etsien kadonutta juutalaista isäänsä...”

11 vuotta aikaisemmin

kadeshNuori, 30 vuotias Dominiquae ja yhä nuori, 43 vuotias Baruch, molemmat vahvoja ja palavia uskovia, menivät naimisiin ’Huppan’ alla (hääkatos, joka oli valmistettu Talit-Rukousviitasta) Jerusalemissa 8.4.1990. Heidät lähetettiin kansakuntien keskuuteen ja 9. huhtikuuta he lähtivät Pan Am’in koneella kohti Hawaijia työskennelläkseen lähetystyöntekijöinä YWAM (Youth With a Mission = Lähetysnuorissa) Konassa matkaeväinään ihmeitä, merkkejä  ja ihmetekoja! Kun heillä oli molemmilla lapsia aikaisemmasta elämästään ennen Kristusta, he sopivat rukoilevansa näiden kaikkien puolesta kuin he olisivat olleet heidän yhteisiään! ”Minulla on tunnustettavaa”, sanoi Baruch Dominiquae’lle eräänä päivänä. ”Minulla on poika, jota en ole koskaan tavannut, hänen nimensä on Eric ja hän syntyi kun olin 18v. Minulla oli tyttöystävä  ja kun hän tuli raskaaksi, tahdoin mennä naimisiin hänen kanssaan, mutta hänen äitinsä kielsi häntä, koska minä olin juutalainen.”

Niinpä nuoripari päätti rukoilla tämän mystisen Ericin puolesta, jota he eivät koskaan olleet nähneet. Joka päivä he nostaisivat myös Ericin nimen Jumalan Valtaistuimen eteen, kuten muidenkin lastensa, vaikka missään ei näkynyt jälkeäkään Ericistä!

”Mutta usko on luja luotamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy”  Hebr. 11:1

Monia vuosia Ericin puolesta rukoiltuaan Dominiquae väsyi  ja sanoi miehelleen, ”ehkä häntä ei ole olemassa ja tyttöystäväsi valehteli sinulle!” mutta Baruch jatkoi järkähtämättömästi rukousta kadonneen poikansa puolesta 11 vuotta!

Hyvää syntymäpäivää, isä
kadeshkadesh kadesh kadesh

Kun Rabbi Baruch puhui puhelimessa pastori Lynnin kanssa, ja tämä sanoi: ”Nuori mies tuli seurakuntaani etsien kadonnutta, juutalaista isäänsä” sekosivat sydämemme lyönnit! Rabbi keräsi  itsevarmuuttaan ja kysyi: ”Onko hänen nimensä Eric?”  ”Kyllä”, sanoi Lynn rauhallisesti... pystyimme tuskin hengittämään... ”Onko hänen äitinsä Lavonne?”  ”Kyllä”, hän vastasi  jo tunteikkaammin. Me räjähdimme Halelujah-huutoihin linjan toisessa päässä –Ylistäkää Jumalaa, tämä on ihmeellistä...” Pastori Lynn kysyi ”voinko kytkeä hänet mukaan puheluumme? Hän asuu Tampassa, Floridassa.” Rabbi Baruch vastasi: ”Kyllä, tottakai!” ja linjan toisesta päästä nousi kuuluviin ääni, joka sanoi hyvin mieheni kaltaisella äänellä:
”Hyvää Syntymäpäivää Isä”.

Floridassa oli yhä 16.5.2001 ja ensimmäiset sanat, jotka kadonnut ja löytynyt poika sanoi isälleen, olivat ”Hyvää Syntymäpäivää Isä”. Hän tiesi, että se on isän syntymäpäivä. Hän oli kaksitoistavuotiaasta asti yrittänyt selvittää isänsä olinpaikkaa. Kuitenkin vasta 36 vuotiaana hänen onnistui jäljittää tämän, kun hän käytti opaskirjan neuvoja, miten jäljittää kadoksissa olevia ihmisiä. Hän teki ’yksityisetsivän’ työtä  jäljittääkseen kadonneen isänsä, koska kukaan hänen silloisesta perheestään ei tahtonut auttaa häntä. Siihen mennessä Eric oli tullut uskoon  ja Elohim-Jumala auttoi häntä ja vastasi hänen rukouksiinsa.

”Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan”  Matt. 7:7

Isän ja pojan jälleennäkeminen
kadesh kadesh

Rabbi Baruch ja hänen poikansa Eric keskustelivat pitkän aikaa aivan kuin he olisivat tunteneet toisensa koko elämänsä. Rabbi Baruch oli 55-vuotias ja hänen poikansa 36! Jotenkin Taivaallinen Isämme oli pystynyt pitämään heidän välisensä suhteen rikkoutumattomana, vaikka he eivät olleet koskaan tavanneet toisiaan! Heidän keskinäisessä viestiyhteydessään ei ollut mitään esteitä. Vähän aikaa myöhemmin Eric lensi Israeliin tapaamaan isäänsä henkilökohtaisesti. Hän vietti kolme viikkoa meidän luonamme. Katsoin kunnioituksella näitä kahta miestä, jotka olivat niin sitoutuneet toisiinsa, etteivät lakanneet keskustelemasta toistensa kanssa hetkeksikään kolmen viikon aikana! Eric oli jo kohdannut Jeesuksen, mutta nyt hän tutustui sekä luonnolliseen isäänsä että Yeshuaan juutalaisena Messiaana. Hänet kastettiin (upotuskasteella) Välimeressä lähellä Tel Avivia ja hän sai myös Pyhän Hengen kasteen, kun rukoilimme hänen puolestaan. Jumala oli tehnyt kaiken hyvin ja Hän oli yhdistänyt isän ja pojan ei ainoastaan fyysisesti vaan myös hengellisesti...

Kymmenen vuotta myöhemmin

Olimme juuri saapuneet Floridaan 16.5.2011 apostoliselta matkaltamme Peruun ja Ecuadoriin. Ollenkaan suunnittelematta asiaa etukäteen laskeuduimme Rabbin syntymäpäivänä ja olemme nyt menossa tapaamaan Ericiä ja hänen lapsiaan aikaisemmasta avioliitosta, Blakea (nyt 12 v) ja Calebia (nyt 9 v). Rabbi Baruch ei ole perinyt vain poikaa, vaan myös kaksi pojanpoikaa! Kun siis Rabbi pyysi minua 55-vuotispäivänään vuonna 2001 antamaan hänelle pojan ja vastasin silloin: Se järjestyy, puhuin profetaalisesti ”YES” ja hän sai KOLME POIKAA syntymäpäivälahjaksi!

”Mutta hänelle, joka voi tehdä enemmän, monin verroin enemmän kuin kaikki, mitä me anomme tai ymmärrämme, sen voiman mukaan, joka meissä vaikuttaa, hänelle kunnia seurakunnassa ja Messias Yeshuassa (Kristuksessa Jeesuksessa) kautta kaikkien sukupolvien, aina ja iankaikkisesti! Amen”  Ef. 3:20,21

kadeshHyvää 65-vuotissyntymäpäivää Rabbi Baruch Biermanille

Antakoon Yah (Jumala) sinulle pitkän, terveen , menestyksekkään ja siunatun elämän kun palvelet HÄNTÄ kuten olet tehnytkin kaikesta sydämestäsi, mielestäsi ja voimastasi! Rukoilemme, että poikasi ja pojanpoikasi, Marc, Ian, Eric, Blake ja Caleb seuraavat sinun jalanjälkiäsi ja ovat uskollisia Yeshualle koko elämänsä ajan!

”Jos he kuulevat ja alistuvat, niin saavat viettää päivänsä onnessa ja ikävuotensa ihanasti”  Job. 36:11

Piispa Dominiquae Biermanilta ja kaikilta opetuslapsiltamme ja hengellisiltä pojiltamme ja tyttäriltämme kautta koko maailman!

AVOIN TYÖPAIKKA ISRAELISSA

Avioparille tai kahdelle rukouspartnerille

Israelissa YHDEN VUODEN kestävää palvelutyötä varten

pitämällä huolta Rukoustornista Eilatissa Punaisen meren rannalla ja avustaen Kad-esh MAP palvelutyötä Israelissa.

Työhön kuuluu taloudenhoito, toimistotyö ja rukous/ palvontatoiminta.

Kun haluat yksityiskohtaisia tietoja, kirjoita osoitteeseen karenmap@msn.com

RUKOILE ISRAELIN PUOLESTA

Viime viikolla Israel oli valtavan paineen kohteena kun takaraja Jerusalemin suunnitellun jakamisen ja Juudean ja Samarian evakuoimisen suhteen lähenee. 1000 syyrialaista murtautui läpi rajan Israeliin Pohjois-Golanilla. PM Netaniahu sanoi, ettei rauhattomuus Lähi-Idässä johdu siitä, ettei Israel ottaisi huomioon Palestiinaa, vaan koska palestiinalaiset ja enin osa arabeista ei ota huomioon juutalaisvaltion olemassaoloa! On aika rukoilla psalmia 83 yhä uudelleen ja psalmia 2! Pyydämme, että tuet Israelia suojelurukouksin ja julistat lupauksia, joita on esim Aamos 9:11-15, Jeremia 31:31-34 ja Hesekiel 36:24-28.

Ystävänne Israelissa
Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman

TULE KANSASI YSTÄVÄKSI LIITTYMÄLLÄ PARTNERIKSEMME!
kadeshKun tulet mukaan Kad-Esh MAP Palvelutyön partneriksi, sinusta tulee oman kansasi ystävä siunaamalla meitä käytännössä. Aabrahamin avain alkaa näin kääntyä Siunausasentoon, koska SINÄ seisot tässä muurinaukossa. Kornelius teki näin antisemitistisen Rooman imperiumin keskellä siunaamalla juutalaisia ja rukoilemalla heidän puolestaan (Apt.10). Jumala lähetti hänen luokseen Pietarin, juutalaisen Apostolin vapauttamaan Jahven (Jumalan) Armon Korneliuksen, hänen perheensä ja ystäviensä ylle! Sinä voit olla tällainen Kornelius avaamassa  Armon Porttia omalle perheellesi ja kansakunnallesi! Tällainen Kornelius siunaamassa juutalaista kansaa käytännössä –avattu Pelastuksen Portti kaikille sukukunnille! Kun sinä siunaat meitä, autat itse asiassa täyttämään Lopun Ajan Tehtävää tuomion kumoamiseksi monissa kansakunnissa, kun  vapautat  näin ANTEEKSIANTOA. Tämä viitoittaa tietä upeimmalle sielujen sadonkorjuulle, mitä maailmassa on koskaan nähty ennemmin. Kokonaiset kansakunnat tulevat ’syntymään päivässä’ kuin Niinive! Me kutsumme sinua partneriksemme tähän valtavaan tehtävään.
www.kad-esh.org  klikkaa donations

KAD-ESH MAP ON NYT MYÖS SUOMESSA!
Vähitellen kaikki kirjat tullaan painamaan suomeksi. Ensimmäisenä on saatavana "Lammaskansat".
Jos haluat tilata suomenkielisen kirjan suomalaisesta osoitteesta, sähköposti Suomessa on: kemapfin@gmail.com
Maksu voidaan kulujen säästämiseksi suorittaa Suomessa olevalle tilille. Kad-esh MAP Nordea 143930-117690
Kirjan hinta Suomessa on 15 euroa. Huomioikaa myös postimaksu 1,20 euroa.

Kutsumme sinua liittymään rukoustiimiimme ja tulemaan viikoksi rukoilemaan Eilatiin. Yksityiskohdat saat tietää, kun otat yhteyttä karenmap@msn.com

Lisäinformaatiota videoraamattukoulustamme GRM-AGIMAP saat osoitteesta www.globalrevivalmap.org

Kun haluat tilata kirjoja ja muuta aineistoa, vieraile sivulla www.kad-esh.org ja paina SHOP

Lisää tietoa Lehtimajanjuhlien Israel-kierueesta 2011 ”Iloitse Yeshuan syntymästä” saat sivulta www.kad-esh.org

Kun haluat partneriksemme Israelissa, käy sivulla www.kad-esh.org tai kirjoita sähköpostilla osoitteeseen karenmap@msn.com

Sinun rukouksesi ja taloudellinen tukesi mahdollistaa meille sen, että voimme saarnata evankeliumia Israelissa ja Israelista edelleen kansakuntiin!

”Siunaan niitä, jotka sinua siunaavat...”  1. Moos 12:3

 

To purchase the life changing books of Bishop Dominiquae Bierman click here
                                                                                
PARTNERSHIP WITH US!

Thank you for your love, partnership and support.

And I will bless those who bless you, And the one who curses you I will curse and in you all the families of the earth will be blessed. Genesis 12:3

You can send your offering via Bank transfer, paypal, credit card or Western Union.

For PayPal click here http://www.kad-esh.org/onetime.html

For credit card you can fax us your credit card details to Israel at +972-8-6330270 or call us at +972-52-3781553 or email karenmap@msn.com

For Western Union send to Baruch Bierman, PO Box 590, Jerusalem 91004, Israel.  Then  send us the 10 digit code and details that the western union was sent from

For bank Transfer email us at karenmap@msn.com and we will send you the details. 

For  CHECK send it to Kad-Esh MAP Ministries, P.O. Box 8893, Fayetteville, AR  72703-8893

Contact Information Kad-Esh MAP Ministries 
E-mail: karenmap@msn.com      www.kad-esh.org
USA: PO. Box 8893, Fayetteville, AR  72703-8893
Israel: PO Box 4090 Eilat 88140, Israel 
Phone +972 523 781 553,  Fax +972 8 633 0270

© Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2011 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähköpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna seuraava teksti:  Kad-Esh MAP Ministries, www.kad-esh.org. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquiries including publishing, please contact karenmap@msn.com
*Note all scripture is from New American Standard Bible unless otherwise stated.