12th March 2010 Adar 26 5770 |
|
Otteita kirjasta ”Ylistäkää Herraa maasta, te merieläimet ja kaikki syvyydet, tuli ja rakeet, lumi ja sumu, Sinä myrskytuuli, joka panet hänen käskynsä toimeen” Psalmi 148:7 Sapatin tervehdys teille, rakkaat: Joulupäivänä vuonna 2001 Chilen Santiagossa Kaikkivaltias ilmestyi minulle ja kertoi, että Hän tulee tuomitsemaan kansat kahden periaatteen mukaan: 1. Hänen vanhurskaiden lakiensa ja käskyjensä perusteella. ”Sillä Jumalan viha ilmestyy taivaasta kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa, sentähden, että se, mikä Jumalasta voidaan tietää, on ilmeistä heidän keskuudessaan; sillä Jumala on sen heille ilmoittanut. Sillä hänen näkymätön olemuksensa, hänen iankaikkinen voimansa ja jumallisuutensa, ovat, kun niitä hänen teoissaan tarkataan, maailman luomisesta asti nähtävinä, niin etteivät he voi millään itseänsä puolustaa, koska he, vaikka ovat tunteneet Jumalan, eivät ole häntä Jumalana kunnioittaneet eivätkä kiittäneet vaan ovat ajatuksiltansa turhistuneet, ja heidän ymmärtämön sydämensä on pimentynyt. Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet ja ovat katoamattoman Jumalan kirkkauden muuttaneet katoavaisen ihmisen ja lintujen ja nelijalkaisten ja matelevaisten kuvan kaltaiseksi. Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa, nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, Amen. Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen; samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti. Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia. He ovat täynänsä kaikkea vääryyttä, pahuutta, ahneutta, häijyyttä, (himoa), täynnä kateutta, murhaa, riitaa, petosta, pahanilkisyyttä; ovat korvaankuiskuttelijoita, panettelijoita, Jumalaa vihaavaisia, väkivaltaisia, ylpeitä, kerskailijoita, pahankeksijöitä, vanhemmilleen tottelemattomia”. Room 1:18-30
2. Kuinka kansat ovat kohdelleet Israelia, Hänen silmäteräänsä. Jo 2000 vuotta ovat kansat ja erityisesti kristityt neljänneltä vuosisadalta asti vihaneet Israelia ja vainonneet sitä käyttäen kreikankielistä nimeä - Jeesus Kristus. Tämänkaltainen viha kulminoitui Espanjan inkvisitiossa ja natsien holokaustissa. Kummankin toimeenpanivat nimellisesti kristityt valtiot: katolinen espanja ja protestanttinen Saksa. Nykyään juutalaisviha on ilmeistä kaikkialla maailmassa ja erityisesti muslimeiden keskuudessa, jotka haluaisivat tuhota pikkuriikkisen Israelin valtion ja pyyhkiä sen kokonaan kartalta. Kaikesta huolimatta viimeinen sana on Kaikkein Korkeimmalla Jumalalla, joka loi Israelin omaksi kunniakseen ja lupasi tuhota ne, jotka Hänen kansaansa loukkaavat. ”Voi, Siion, pelastaudu, sinä, joka asut tytär Baabelin luona! Sillä näin sanoo Herra Sebaot: Kunniaksensa hän on lähettänyt minut pakanakansojen luokse, jotka ovat teitä saalistaneet. Sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä”. Sakarja 2:7,8 ”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat (perheet) maan päällä”. 1. Moos 12:3 Juutalaisia kohtaan 2000 vuotta jatkuneen vihan seurauksena on monta kansaa, jotka tulevat kohtaamaan Jumalan tuomion. Nyt maailman tiimalasissa on vain muutamia minuutteja aikaa kääntyä pahoilta teiltään. Hän sanoi, että AVAIN, jonka kauttaa kaikki kansat tulevat siunatuiksi, on siunata ja tehdä hyvää Hänen juutalaiselle kansalleen, Aabrahamin luonnolliselle siemenelle. Tämä on avain, jota kutsun nimellä AABRAHAMIN AVAIN. Se avaa joko siunauksen tai kirouksen kansoille sen mukaan, miten ne käyttäytyvät juutalaisia kohtaan. Kirjoitin kirjan ”Kaitse kansoja” Hänen ilmestymisensä hedelmänä ja rohkaisen sinua tilaamaan Joulupäivänä vuonna 2001 Chilen Santagossa Kaikkivaltias ilmestyi minulle ja kertoi, että Hän tulee tuomitsemaan kansat näiden kahden periaatteen nojalla.
|
|
|
|
To join our Spiritual Alyah Tour of Israel from the USA on August of 2010 click here for info Thank you for your love, partnership and support. And I will bless those who bless you, And the one who curses you I will curse and in you all the families of the earth will be blessed. Genesis 12:3 You can send your offering via Bank transfer, paypal, credit card or Western Union. For PayPal click here http://www.kad-esh.org/onetime.html For credit card you can fax us your credit card details to Israel at +972-8-6330270 or call us at +972-52-3781553 or email karenmap@msn.com For Western Union send to Baruch Bierman, PO Box 590, Jerusalem 91004, Israel. Then send us the 10 digit code and details that the western union was sent from For bank Transfer email us at karenmap@msn.com and we will send you the details. For CHECK send it to Kad-Esh MAP Ministries, P.O. Box 8893, Fayetteville, AR 72703-8893 |
|
Contact Information Kad-Esh MAP Ministries |
|
© Bishop Dr Dominiquae Bierman 2009 - Permission is granted (and we encourage you) to distribute these writings. You may reprint in hard copy form, send to your e-mail lists and post them on your website. You must not alter any writings and you must keep all the author information on the writings, including the following: Kad-Esh MAP Ministries, www.kad-esh.org. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquires including publishing, please contact karenmap@msn.com |
|