Sapatin rauhaa, suuresti rakastetut!
Kun nyt lähestymme lopun aikoja, olen kuullut Isän sanovan minulle näin: ”Ihmisillä on liian monia mielipiteitä”. Me elämme todellakin ”mielipiteiden” aikaa. Useimpiin television keskusteluohjelmiin on koottu aina vain lisää ”asiantuntijoita” ja mielipiteenmuokkaajia täyttämään katselijoiden mielet loppumattomilla teorioillaan likimain mistä hyvänsä. Mutta minä kysyn, missä ovat Kaikkein Korkeimman Pyhät, jotka ovat täynnä profetian Henkeä? Jahven tahto poikkeaa täysin ihmiskäsityksistä ja Hänen tahtonsa tulee esiin ja ihmisten tietoon profetian Hengen kautta. Sellainen on Hänen Elävän Sanansa Elävä Todistus, Yeshua! En ole vähääkään kiinnostunut omista mielipiteistäni! Haluan tietää Jahven tahdon ja siinä on valtava ero. Mutta humanismin henki on levinnyt läpi koko yhteiskunnan ja samalla siihen kuuluvan Jumalan kansan! Useimmat ihmiset ilmaisevat käsityksiään eri asioista; hyvin harvat puhuvat profetian Hengestä käsin. Tieto, joka on peräisin ikävän kaiun saaneesta hyvän- ja pahantiedon puusta, saa aikaan sen, että sen puun hedelmänä monet mielipiteet johtavat vain ristiriitoihin ja epäjärjestykseen! Parhaiten tämän on kuvannut Shakespeare hyvin tunnetun roolihahmon kuuluisassa vuorosanassaan:
”Ollako vai eikö olla, kas siinä pulma!”
Saatamme myös muistaa sydäntäsärkevän kuvan naisesta, joka nyppii ruusun terälehtiä ja sanoo: ”Rakastaa, ei rakasta, rakastaa, EI rakasta!”


Elohimin Sana ilmoittaa meille, että näinä lopun aikoina tieto tulee lisääntymään (Ei JHVH:lta tuleva tieto, vaan hyvän- ja pahantiedon puusta tuleva tieto). Tiedon lisääntyminen tuo mukanaan myös mielipiteiden lisääntymisen ja se taas saa aikaan epäjärjestystä!
”Mutta sinä Daniel, lukitse nämä sanat ja sinetöi tämä kirja lopun aikaan asti; monet sitä tutkivat ja ymmärrys lisääntyy” (Daniel 12:4)
Apostoli Paavali puhuu valhetiedosta ja varoittaa Timoteusta siitä:
”Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu ja vältä jumalattomia tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, joita tiedon nimellä kulkeva valhetieto keksii” (1 Tim 6:20)
Lisäksi hän varoittaa Timoteusta senkaltaisista ihmisistä, joita lopun aikoina (meidän vuosisadallamme!) esiintyy:
”Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, rehenteleviä, pöyhkeitä, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, ilman itsehillintää, raakoja, kaiken hyvän vihamiehiä, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat nautintoja enemmän kuin Jumalaa” (2 Tim 3:1-4)
Nämä kauhistuttavaluonteiset ihmiset ovat täynnä tietoa ja luulevat olevansa viisaita, koska he tietävät niin monia asioita! Tämä jae kuvaa meidän vuosisatamme yhteiskuntaa täydellisesti!
”Aina ovat opetusta ottamassa, mutta eivät koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen”(2 Tim 3:7)
LUOJA vai alkuräjähdys?
Minkä takia tämän vuosisadan ihmiset ovat niin täynnä mielipiteitä ja niin täynnä tietoa, mutta kuitenkin niin KAUKANA Totuudesta? Minkä takia tämän maailman henki on levinnyt läpi niin monen seurakunnan ja synagoogan kautta koko maailman? Koska he eivät
PALVO ELOHIMIA (Jumalaa) vaan päinvastoin itse keksimäänsä jumalaa, joka on rakentunut heidän älylliseen tai spirituaaliseen tietoonsa Luojasta, mutta ei Luojaan itseensä.
He osaavat kloonata ihmisen, mutta eivät tiedä, KUKA on heidät luonut!
Sillä jos he tietäisivät, kuka loi ihmisen, sen sijaan että kehittelevät yhä uusia mielipiteitä alkuräjähdyksestä tai ”evoluutioksi” kutsutusta uskonnosta, he ymmärtäisivät olevansa tilivelvollisia Hänelle! Aivan niin, silloin heidän olisi pakko KATUA, TEHDÄ PARANNUS ja KÄÄNTYÄ takaisin Hänen luokseen ja Hänen teilleen! Yhtäkkiä he eivät enää kykenisikään sanomaan ”hyväksi” sitä, mikä on pahaa, kuten haureutta, homoseksuaalisuutta, jumalanpilkkaa, kapinointia, noituutta, epäpuhtautta, saastaisuutta, epäjumalanpalvelusta, uhkapeliä, mammonan rakastamista ja omavanhurskautta. Yhtäkkiä he tajuaisivat, että mitä kylvää, sitä myös niittää! Saman lain mukaan, kun kylvää tomaatinsiemeniä, saa tomaatteja, kun kylvää kapinaa, korjaa kylvöstään tuomion. Jos kylvää moraalittomuutta, korjaa kylvöstään kirouksen (lue 5 Moos 28, se on hyvin valaiseva luku). Hyvän ja pahantiedon puun kautta saatu tieto on saanut ihmiskunnan uskomaan sen valheen, että Elohim ei ole absoluuttinen Jumala. Sillä jos sanotaan, että Hän on ambivalentti, ”asia riippuu siitä, miltä kulmalta sitä katsoo”, ”kaikilla on oma mielipiteensä”, niin vastaa siihen: Ikuinen Sana ilmoittaa, että JHVH EI OLE kiinnostunut mielipiteistämme!
Hän tietää, että ihminen ei voi itse pelastaa itseään vääristä teoistaan, synnistään ja kuolemasta, ja siksi Hän lähetti Oman, ainokaisen Poikansa pelastamaan ihmisen! Mitkään mielipiteet eivät voi sovittaa ihmiskunnan syntiä, vääryyksiä, kapinaa, pöyhkeyttä, moraalittomuutta ja epäjumalanpalvelusta!
”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta JHVH heitti Hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme” (Jes 53:6)
ONKO MAAPALLO LITTEÄ VAI PYÖREÄ?
On vallan hämmästyttävää, että keskiajalla eli pimeillä vuosisadoilla jokaisella oli oma käsityksensä maapallosta. Jotkut luulivat, että se oli litteä, ovaalinmuotoinen, neliskulmainen taikka keksivät kaikenlaisia teorioita siitä. Sitten Kristoffer Kolumbus tuli ja osoitti tyhjiksi
heidän typeryytensä PELKÄSTÄÄN Kaikkivaltiaan Sanalla ja todisti, että maapallo on PYÖREÄ! Kiitos kuuluu profetian Hengelle, joka antoi valoa Kristoffer Kolumbuksen tutkimuksiin, niin että me nyt voimme kiertää koko MAAPALLON matkustaen, purjehtien, lentäen tai käyttäen jopa kuumailmapalloa. Mutta ennen tätä ILMESTYSTIETOA ihmiset pitivät kiinni typeristä väitteistään ja luulivat olevansa OIKEASSA!
Siihen ei tarvita paljoa ilmestystietoa, että tajuaa painovoimalain olevan absoluuttinen laki ja että jos tyhmyydessämme kiistäisimme sen hyppäämällä talon kymmenennestä kerroksesta alas, saisimme varmasti surmamme. Aivan samalla tavalla JAHVEN (Jumalan) TAHTO on absoluuttinen laki. Hän ei koskaan muuta tahtoaan ihmisten mielipiteitten takia, olkoon heillä sitten miten monta tutkintoa hyvänsä! Hänen tahtonsa käy selville Hänen Sanastaan, mutta voidaksemme kyetä tuntemaan sen, meidän on TUNNETTAVA HÄNET HENKILÖKOHTAISESTI! Meistä on tultava Elohimin (Jumalan) PALVOJIA ja silloin Hänen Profetian Henkensä virtaa elämäämme ja antaa ilmestyksen henkeemme Hänen täydellisestä tahdostaan. Koska profetian Henki on Yeshuan todistus, kaikki ne, joissa toimii tämä Henki, tietävät, että Yeshua on AINOA tie ihmiskunnan lunastukseen ja pelastukseen, juutalaiselle ensin ja sitten kaikille kansoille!
”Yeshua sanoi hänelle: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh 14.6)
Tämä on ehdoton totuus; se ei ole miltään osin mielipidekysymys ja jokainen (juutalainen tai ei-juutalainen), joka haluaa valita JHVH:N (JUMALAN) TUNTEMISEN yli kaikien mielipiteitten, tulee löytämään Hänet! Jokainen, joka nöyryyttää sydämensä ja heittää sivuun kaiken, minkä luulee tietävänsä ja tahtoo etsiä ainoan TOTUUDEN (ei totuuksia!) tulee löytämään Yeshuan, juutalaisen Messiaan. Se, että Hän syntyi Israelissa 2000 vuotta sitten ja että Hän täytti monet profetiat, jotka koskivat Messiaan , Voidellun Kuninkaan ja Lunastajan, tuloa, ei ole miltään osin mielipideasia. Kukaan ei ollut pystynyt täyttämään Hänestä annettuja profetioita satoihin, jopa tuhansiin vuosiin, ENNEN KUIN Hän ihmeellisellä tavalla syntyi!
”Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja Hänen nimensä on: Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha lopumaton Daavidin valtaistuimella ja Hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja
iankaikkisesti. HERRAN Sebaotin kiivaus on sen tekevä” (Jes 9:5-6).
Lapsi, joka on myös Väkevä Jumala ja Iankaikkinen Isä? Ainoa, johon tämä sopii, on Yeshua, ja tämän profetian antoi juutalainen profeetta Jesaja yli 500 vuotta ennen Yeshuan ihmesyntymää, jota monet kutsuvat nimellä ”Jeesus”.
Profeetta Jeremia profetian Hengen vaikutuksesta profetoi Uudesta liitosta, joka tullaan antamaan juutalaisille, Israelin kansalle!
”Katso, päivät tulevat, sanoo JHVH, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton; en sellaista liittoa kuin se, minkä minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo JHVH. Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo JHVH: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani” (Jer 31:31-33)
Tämä kirjoitettiin satoja vuosia ennen kuin roomalaiset ristiinnaulitsivat Yeshuan Jerusalemissa!
Tämä ei ole miltään osin mielipideasia, vaan TOTUUS, jonka on tuonut esiin profetian Henki!
”Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi. Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan (Yeshuan) nimeen” (Joh 3:17,18).
ISRAELIN ENNALLEENASETTAMINEN EI OLE MIELIPIDEASIA!
Samalla tavoin Elohim-Jumalan tahto Israelin ennalleenasettamisesta ja lunastamisesta ei ole asia, joka riippuisi ”mielipiteistä”. Hän on ilmaissut täydellisen tahtonsa Hänen Sanassaan, jonka ovat kirjoittaneet vanhan ajan profeetat profetian Hengen vaikutuksesta TUHANSIA VUOSIA ennen Israelin valtion perustamista!
”Kaukaa ilmestyi minulle JHVH sanoen: Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sentähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaisten karkeloon. Sinä istutat jälleen viinitarhoja Samarian vuorille; ne jotka istuttavat , saavat korjata hedelmätkin” (Jer 31:3-5)
Nykypoliitikot kutsuvat Samarian vuoria nimellä ”Länsiranta”, mutta Israelin Kaikkivaltias Jumala kutsuu niitä yhä nimellä ”Samarian vuoret”. Ja kuka hyvänsä, mikä tahansa kansakunta tai uskonnollinen ryhmä, joka asettuu vastustamaan Kaikkivaltiasta, jonka täydellinen tahto tässä asiassa on JÄLLEEN rakentaa Israel omalle luvatulle maalleen, tulee havaitsemaan olevansa Tuomion laaksossa.
”Astukaa esiin, te kansat, ja kuulkaa, te kansakunnat, tarkatkaa. Kuulkoon maa ja kaikki, mitä siinä on, maanpiiri ja kaikki, mikä siinä kasvaa. Sillä JHVH on vihastunut kaikkiin kansoihin ja kiivastunut kaikkiin heidän joukkoihinsa; Hän on vihkinyt heidät tuhon omiksi, jättänyt heidät teurastettaviksi” (Jes 34:1,2)
Miksi Hän on jättänyt kansakunnat teurastettaviksi? Mistä johtuu Hänen vihansa?
”Sillä JHVH:lla on koston päivä, maksun vuosi Siionin asian puolesta” (Jes 34:8)
Tämä ei ole minun ”mielipiteeni”, tämä on Hänen ikuinen profeetallinen Sanansa! YK voi keskustella asioista ja ilmaista kaikkien edustettuina olevien kansojen mielipiteen, mutta heidän kannaltaan on valitettavaa, että JHVH on tuleva tuomitsemaan jokaisen ”mielipiteen”, joka on Hänen täydellisen tahtonsa ja Sanansa vastainen. Hän on maailmankaikkeuden hallitsija ja Hän ”pitää kiinni vallastaan”. Ihmiskäsityksillä ei ole kertakaikkiaan MITÄÄN merkitystä Hänelle. Hän rakasti meitä niin paljon, että antoi ainokaisen Poikansa kuolla meidän puolestamme, että me saisimme elää, mutta Hän ehdottomasti EI anna mitään painoa meidän mielipiteillemme missään suhteessa! Hän kunnioittaa vain Omaa profetaalista Sanaansa! Eikö olekin vakava ajatus? Meillä on VAPAA tahto olla eri mieltä Hänen kanssaan, MUTTA jos sen teemme, tulemme kärsimään siitä ikuisesti. Meillä on vapaus kapinoida kuten Aadam teki, mutta seuraukset ovat katastrofaaliset! ”Eihän tämä ole reilua, sanonet? Ei tämä ole oikeaa demokratiaa!”
On aika herätä horroksesta! Taivaan ja maan Luoja, Sotajoukkojen Herra, JHVH Sebaot, Yeshua, EI ole ”vaaleilla valittu
presidentti”. Hän on maailmankaikkeuden Kuningas! Kun saatana nousi Häntä vastaan, Hän heitti kaikkein tärkeimmän ”päällikkökerubin” alas maahan! Kun Aadam teki syntiä Häntä vastan, Hän heitti Aadamin ulos Eedenin puutarhasta,
”Ja suuri lohikäärme, se vanha käärme, jota perkeleeksi ja saatanaksi kutsutaan, koko maanpiirin eksyttäjä, heitettiin maan päälle, ja hänen enkelinsä hänen kanssansa” (Ilm 12:9)
Israel tullaan asettamaan ennalleen TÄYDELLISESTI 2000 vuoden tuskallisen, piinallisen maanpakolaisuuden jälkeen, jossa heitä oli vainottu ja tapettu kristinuskon nimissä mitä epäinhimillisimmin tavoin ja vielä tälläkin hetkellä islamin ja Allahin nimissä. Ja nuo kansakunnat ja kansat, jotka ovat asettuneet vastustamaan, tullaan tuhoamaan TÄYDELLISESTI! Onko tämä minun mielipiteeni? Ei, se on Hänen profetaalinen lupauksensa! Hän haluaisi, että KAIKKI KATUVAT ja TEKEVÄT PARANNUKSEN sekä tulevat TÄYSIN tuntemaan POJAN, juutalaisen Messiaan ja RAKASTAMAAN ja TUKEMAAN Hänen perhettään, juutalaista kansaa, ISRAELIA!
”JHVH ottaa Juudan perintöosaksensa pyhässä maassa ja valitsee jälleen Jerusalemin. Vaiti kaikki liha JHVH:n edessä; sillä Hän on noussut pyhästä asuinsijastansa” (Sak 2:12,13)
Hän käskee KAIKKIA itsepäisessä ihmiskunnassa olemaan hiljaa Hänen profetaalisen tahtonsa edessä! On aika heittää pois KAIKKI omat mielipiteet ja KUUNNELLA vain Hänen profetian Henkeään.
”Siionin tähden en voi vaieta ja Jerusalemin tähden en lepoa saa, ennenkuin sen vanhurskaus nousee kuin aamunkoi ja sen autuus kuin palava soihtu” (Jes 62:1)
Ystävänne Israelissa
Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman
VAHVISTAKAA PROFETAALISTA ÄÄNTÄMME!
Tämä sanoma on KIIREELLINEN! Elämme aikoja, jotka ovat kuin ennen toista maailmansotaa. Antisemitismin ja antisiionismin merkkejä näkyy lähes kaikkialla. Nyt tarvitaan samanlaista sanomaa, mitä Joona vei, että monet kansakunnat KATUISIVAT ja TEKISIVÄT PARANNUKSEN! Vahvistakaa profetaalista ääntämme taloudellisella tuellanne, että voimme saarnata, kirjoittaa ja lähettää radio- ja televisio-ohjelmaa siitä yli koko maailman! Rukoilkaa, että se tavoittaa kaikki seurakuntien päättäjät maailmassa, sekä evankeeliset että katoliset, karismaattiset että apostoliset ja kaikki hallitukset! Me tiedämme, että aikaa on VÄHÄN, me olemme SITOUTUNEET työhömme, olemme olleet jo 21 vuotta, joten sitoutukaa tekin meihin KUUKAUSITTAISSUORITUKSILLA! Käykää netissä www.kad-esh.org lahjoitussivulla.
”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat. Ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä ” (1 Moos 12:3)
Voit saarnata tätä sanomaa viisaudella ja voimalla! Tule ja hanki varustus meidän maailmanlaajuisesta videoraamattukoulustamme GRM (AGIMAP)! Voit opiskella omassa maassasi, omassa seurakunnassasi tai oamssa kodissasi! www.globalrevivalmap.com
GRM-OPISKELIJOIDEN TODISTUKSIA
Se, mitä olen tähän mennessä oppinut, antaa suuren panoksen ymmärrykseeni Jumalasta, jota yritän palvella. Jumalan tekemä liitto kansansa kanssa Abrahamin kautta antaa minulle vakuutuksen Hänen luotettavuudestaan ja siitä, että Hän täyttää lupauksensa. Mikä siunaus jo itsessään. Louise Young, Etelä-Australia
Olen innoissani siitä, mitä Jumala tekee elämässäni. Sen jälkeen kun aloitin GRM opintoni, ovat monet ovet avautuneet minulle, enkä ole koskaan tuntenut olevani näin lähellä Herraa.
Jennifer Franklin, USA
Olen kertonut uusista löytämistäni totuuksista ystävilleni, jotka ovat olleet valmiit kuuntelemaan ja kiinnostuneet tulemaan oksastetuiksi takaisin juutalaisiin juuriimme. Jos emme ole oksastettuja öljypuuhun, me takuulla kuolemme. Tämän takia (ennen piispan opetusta) koin elämäni kuivaksi ja olin hitaasti kuolemassa sisältäpäin. Kaikki ystävät, joille olen kertonut, ovat kokeneet samaa. Aikaa on vähän. Minun on kerrotava Piispan opetuksestaq ihmisille niin paljon kuin mahdollista. Cindy Kershaw,Australia
Voin onnellisena ja vilpittömästi vakuuttaa vielä kerran, että nämä opetukset ovat aivan ihmeellisiä ja ne saavat mielen muuttumaan; olen viettänyt juhlaa JHVH:n edessä ja nauranut opetusta kuunnellessani itseni läkähdyksiin, kun olen ymmärtänyt pyhät ja voidellut kirjoitukset, ja nyt enemmän kuin ennen todella annan saman arvon Vanhalle ja Uudelle testamentille ja vietän enemmän aikaa Vanhan testamentin kera saadakseni tarkemman ja syvemmän käsityksen laista ja profeetoista. Ja ilolla voin ääneen tunnustaa, että olen muuttumassa, muuttumassa ja muuttumassa.
Past Eli Mafuta, Norsunluurannikko
ÄLÄ JÄTÄ VÄLIIN LEHTIMAJANJUHLIEN KIERTOMATKAAMME ISRAELISSA 10-21. lokakuuta 2011 ”JUHLIEN YESHUAN SYNTYMÄÄ”! ET SEN JÄLKEEN OLE KOSKAAN ENÄÄ ENTISESI! Lisätietoja www.kad-esh.org
TODISTUKSIA KIERTOMATKALTA
Siitä huolimatta, että olen saanut viimeksi kuluneiden viiden-kuuden vuoden aikana lukea paljon kirjoja Israelista ja juutalaisista juuristamme ja myös saanut sydämeeni rakkauden juutalaisia kohtaan, en koskaan tiennyt Aabrahamin avaimen tärkeyttä niin kuin Piispa Dominiquae opetti. Ylistän ja kiitän JAHVEA siitä, että Hän johdatti minut Kad-esh MAP palvelutyön kiertomatkalle viime vuonna, jossa sain istua nauttien piispa Dominiquaen opetuksista.
Cindy Kershaw, Australia
Kasvoin aviomieheni kanssa Hollannin reformoidussa kirkossa, otin uskossa vastaan ”Jeesuksen” ja olin armosta pelastettu, mutta täysin korvausteologian harhaanjohtama. Ne siellä puhuivat korvasyyhyymme ja me ajattelimme, että kaikki oli ”ihan jees”, mutta asiat alkoivat vaivata meitä. Pyhä Henki ei liikkunut, ei tapahtunut parantumisia, kenenkään ei sallittu edes todistaa seurakunnassa ja lapset kastettiin ripottelemalla vettä muutama tippa. Omat lapsemme kastettiin tuolla tavoin.
Viime vuonna minä ja mieheni, sekä Zodwa ja hänen miehensä lähdimme Kad-esh MAPin kiertomatkalle, jota johtivat Piispa ja Rabbi. Teimme parannuksen korvausteologiasta, meidät pestiin puhtaiksi Jordanissa kuten Naaman (2 KunK 5) kaikesta pitalista vanhassa elämässämme ja kaikesta evankeliumisekoituksesta, johon olimme uskoneet. Sanouduimme irti kaikesta antisemitismista ja sitouduimme elämään uudella, tuoreella tavalla. Otimme vastaan Yeshuan juutalaisena ja tulimme oksastetuiksi Israelin öljypuuhun ja annoimme JAHVEN TOORAN tulla kirjoitetuksi sydämiimme, joten voimme nyt sanoa kuten Ruut: Israelin kansa on minun kansani, Israelin Jumala minun Jumalani, siunaan heitä ja pysyn heissä niin kauan kuin elän. Tulimme kastetuiksi Pyhässä Hengessä ja saimme kielillä puhumisen lahjan.
Erina Olivier, Etelä-Afrikka
ISRAELIN MATKAMME EIVÄT OLE VAIN MATKAILULLISESTI JÄNNITTÄVIÄ, NE OVAT HENGELLISIÄ TAPAHTUMIA! ÄLÄ JÄTÄ TÄTÄ MAHDOLLISUUTTA KÄYTTÄMÄTTÄ! Www.kad-esh.org karenmap@msn.com
KAD-ESH MAP ON NYT MYÖS SUOMESSA!
Vähitellen kaikki kirjat tullaan painamaan suomeksi. Ensimmäisenä on saatavana "Lammaskansat".
Jos haluat tilata suomenkielisen kirjan suomalaisesta osoitteesta, sähköposti Suomessa on: kemapfin@gmail.com
Maksu voidaan kulujen säästämiseksi suorittaa Suomessa olevalle tilille. Kad-esh MAP Nordea 143930-117690
Kirjan hinta Suomessa on 15 euroa. Huomioikaa myös postimaksu 1,20 euroa.
Kutsumme sinua liittymään rukoustiimiimme ja tulemaan viikoksi rukoilemaan Eilatiin. Yksityiskohdat saat tietää, kun otat yhteyttä karenmap@msn.com
Lisäinformaatiota videoraamattukoulustamme GRM-AGIMAP saat osoitteesta www.globalrevivalmap.org
Kun haluat tilata kirjoja ja muuta aineistoa, vieraile sivulla www.kad-esh.org ja paina SHOP
Lisää tietoa Lehtimajanjuhlien Israel-kierueesta 2011 ”Iloitse Yeshuan syntymästä” saat sivulta www.kad-esh.org
Kun haluat partneriksemme Israelissa, käy sivulla www.kad-esh.org tai kirjoita sähköpostilla osoitteeseen karenmap@msn.com
Sinun rukouksesi ja taloudellinen tukesi mahdollistaa meille sen, että voimme saarnata evankeliumia Israelissa ja Israelista edelleen kansakuntiin!
”Siunaan niitä, jotka sinua siunaavat...” 1. Moos 12:3