Torah Portion: Leviticus 23, Isaiah 58, Hebrews 10-12

 

NUOLI KOHTI MAALIA

 

 

 

”Sillä lihan sielu (elämä) on veressä ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska elämän peruste on siinä” (3. Moos 17:11).

Sapatin rauhaa, suuresti rakastetut!

 

Jom Kippur, Suuri Sovituspäivä, on nuoli kohti maalia, kaikkein tärkein Raamatun kalenterin päivistä, silkan armon päivä katuvalle ja suuren tuomion päivä katumattomalle. Päätöksillä, jotka tehdään tänä päivänä, voi olla vaikutusta ympäri koko alkavan vuoden! Tänä päivänä ylimmäisen papin tuli astua kaikkein pyhimpään uhraamaan synnittömän pukin verta uhrattuaan ensin härän omien syntiensä puolesta. Hänen oli määrä astua sisään köysi kiinni jalassaan. Jos Kaikkivaltias hyväksyisi uhrin, Israel saisi anteeksi syntinsä vuodeksi eteenpäin. Jos Hän ei hyväksyisi, ylimmäinen pappi kuolisi Kaikkein Pyhimmän edessä! Sen takia papilla oli köysi kiinni jalassaan, sillä kukaan ei voisi mennä sisälle hakemaan häntä pois, jos hän kuolisi tai saisi kohtauksen, mutta he voisivat kiskoa hänet ulos köydellä. Tuntuuko tämä sinusta liioittelulta? Tämä on todellisuutta, rakkaat! Jos me emme voi turvata kelpaavaan veriuhriin, emme saa syntejämme anteeksi!

 

 

KELPAAVA VERIUHRI

 

 

Jotta ymmärtäisimme sovituksen periaatteen, meidän on ensin ymmärrettävä muutama seikka.

 

 

  1. JHVH on Pyhä Jumala, jonka lait ovat absoluuttiset.
  2. Kun mies (tai nainen) rikkoo noita lakeja, seuraa tuomio – kirous!
  3. Elohim, Luoja, on armollinen Jumala ja rakastaa luotujaan.
  4. Teshuva, katumus, on tie takaisin Jahven (Jumalan) suosioon – siunaus!
  5. Teshuva, katumus, edellyttää yhteyttä veriuhriin.
  6. Veriuhrin on oltava täydellinen ja puhdas eläin (3. Moos 11).
  7. Veriuhri edustaa Vaihdon tai Sovituksen liittoa.
  8. Ihmisen on kuoltava syntiensä tähden, mutta viaton eläin kuolee hänen asemestaan.
  9. Eläinveriuhri oli Toorassa määrätty koskemaan yksinomaan Israelia. 
  10. Vain Israel sai iloita Vaihdon tai Sovituksen liitosta. 
  11. Viattoman eläimen veri peittäisi Israelin synnit vuodeksi eteenpäin. 
  12. Israelilla on liitto Elohimin kanssa yksinomaan Veren kautta! 
  13. Ilman verta ei ole Sovitusta, vaikka olisi katumustakin. 
  14. Ilman katumusta verestä ei ole mitään apua. 
  15. Ei-juutalaisilla ei ollut mitään tietä liittoon Elohimin kanssa. 
  16. Yeshuan Veren kautta sekä juutalaiset että ei-juutalaiset saavat tien taivaaseen! 
  17. Yeshuan Veri on voimallisempi kuin eläinten veri. 
  18. Yeshua vuodatti verensä yhden ainoan kerran kaikkien aikojen ja kaikkien ihmisten puolesta! 
  19. Yeshuan Veren kautta kaikilla katuvilla ihmisillä on tie anteeksiantoon! 
  20. Kaikilla, jotka ovat saaneet anteeksi, on nyt pääsy

JHVH:n, Pyhän Jumalan, läsnäoloon!

Messias Yeshua oli, on ja on aina oleva AINOA kelpaava veriuhri! Ei ole olemassa mitään muuta tietä saada anteeksianto ja sovitus! Ihmiset epäuskossaan, tietämättömyydessään ja kapinassaan ovat aina kehitelleet monia eri teitä. He sanovat: ”Kaikki tiet vievät Roomaan”. Ehkäpä ne vievät Roomaan, mutta eivät Taivasten Valtakuntaan, JHVH:n luo!

 

”Sillä Messias ei mennyt käsillä tehtyyn pyhäkköön, joka on vain oikean kuva, vaan itse taivaaseen nyt ilmestyäkseen JHVH:n kasvojen eteen meidän hyväksemme. Eikä Hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa niinkuin ylimmäinen pappi joka vuosi menee kaikkein pyhimpään, vierasta verta mukanaan, sillä muutoin Hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt Hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt poisottaakseen synnin uhraamalla itsensä” (Hebr 9:24-26).

 

 

YLEISET EKSYTYKSET

 

 

YLEINEN HARHA NRO 1

 

 

”En tarvitse välimiestä, minulla on yhteys Jumalaan omin neuvoin!”

 

Muinoin koko Israel tarvitsi ylimmäisen papin välimiehekseen ja viemään veriuhrin Kaikkivaltiaan eteen (lue 3. Mooseksen kirja ja Hebrealaiskirje). Jumala itse antoi meille tämän keinon lähestyä Hänen Pyhyyttään. Messias Yeshua on sekä Veriuhri että Ylimmäinen pappi, joka suorittaa uhrin. Kun tulemme JHVH:n eteen Hänen Poikansa, Suuren Ylimmäisen Papin, nimessä, Hän ottaa meidät vastaan, koska Hänen Poikansa on sekä sovelias ylimmäinen pappi että ainoa kelpaava uhri!

 

 

Olisi äärimmäisen loukkaavaa sanoa: ”En tarvitse välimiestä”. Kuvittele, että joku tuntematon koputtaa presidentin ovelle ilman mitään akkreditiivia (valtuuskirjettä) ja vaatii saada istua hänen olohuoneessaan, syödä hänen ruokiaan ja olla kuin kotonaan.

 

Takuuvarmasti presidentin henkivartijat heittävät välittömästi ulos tuollaisen asiattomasti käyttäytyvän tai heittäisivät hänet vankilaan! Kuka tuo edes on? Ellei meillä ole Yeshuan verta, meillä ei ole valtuutta tulla Kaikkivaltiaan eteen! Vielä pahempaa, meitä kohdeltaisiin rikollisina (olemme rikkoneet Hänen lakinsa!) ja olisimme valmiiksi syyllisiä ja tuomion alaisia. Vain jos KADUMME ja TEEMME PARANNUKSEN (Teshuvan – nöyryytämme itsemme, pyydämme anteeksiantoa ja PALAAMME Hänen luokseen!) ja otamme vastaan Yeshuan Herranamme, Ylimmäisenä Pappina ja Veriuhrina, silloin me saamme taivaallisen armahduksen ja Uuden valtakirjan Jumalan lapsina, emmekä ole enää vain rikollisia! Silloin voimme tulla Hänen eteensä elämämme jokaisena päivänä aivan kuin lapsi tulee Isänsä luo!

 

 

”Joka uskoo Häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen” (Joh 3:18).

 

 

YLEINEN HARHA NRO 2

 

”En tarvitse Yeshuaa välimieheksi, minulla on Rabbi Nahman tai Rabbi Schnearson tai ylipäänsä joku ”Zadik” (”kuka hyvänsä”)

 

Tämä harha on hyvin yleinen ortodoksijuutalaisten eli tarkkaa oppia seuraavien keskuudessa, jotka valitsevat itselleen oman näköisensä Messiaan. Profeetta Jesaja kirjoitti tästä suuntauksesta omalle kansalleen!

 

”Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta JHVH heitti Hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme” (Jes 53:6).

 

 

Mikään edellä mainittu vaihtoehto tai muukaan keino ei ole riittävä, koska JHVH on valinnut oman Poikansa, ”syntynyt, ei luotu”, Hänen oman olemuksensa ulottuvuuden olemaan ainoa synnin sovitus! Hänen Isänsä Pyhä Veri virtasi Hänen oman Poikansa kuninkaallisissa suonissa! Elohim sanoi, että ilman verta ei voi olla syntien anteeksiantamusta, ei sovitusta ja että Hän itse on antanut itsensä veriuhriksi alttarille.

 

”Sillä lihan sielu (elämä) on veressä ja minä olen sen teille antanut alttarille, että se tuottaisi teille sovituksen; sillä veri tuottaa sovituksen, koska elämän peruste on siinä” (3. Moos 17:11).

 

Yeshua on syntynyt ihmeen kautta neitsyestä.

 

 

”Sentähden JHVH itse antaa teille merkin: Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel” (Jes 7:14).

 

Yeshua on Taivaallista alkuperää, eikä ole luotu olento.

 

”Sillä lapsi on syntyvä meille (meille juutalaisille!), poika annetaan meille, jonka hartioilla on herraus, ja Hänen nimensä on oleva: Ihmeellinen Neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas” (Jes 9:5).

 

Yeshuan suora verisukulaisuus johtaa Taivaan Isään, sillä Miriam (Maria) tuli raskaaksi Pyhästä Hengestä, ei kenestäkään miehestä.

 

 

Yeshua oli olemassa ENNEN Aadamia ja Aabrahamia!

 

 

”Yeshua sanoi heille: ”Totisesti, totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi, MINÄ OLEN” (Joh 8:58).

 

Vaikka Hän on lähtenyt Taivaasta, samanvertainen kuin Isänsä, JHVH ja kuitenkin Isänsä ALAPUOLELLA olemalla Hänen Poikansa, Hän vaelsi maanpäällä viattomana, synnittömänä Ihmisenä. Hän antoi alttiiksi elämänsä ja antoi Pyhän Verensä saattaakseen sovintoon sekä juutalaiset että ei-juutalaiset Isänsä, Maailmankaikkeuden Luojan kanssa!

 

”Olkoon teilläkin se mieli, joka Messias Yeshualla oli, joka ei, vaikka Hänellä olikin Elohim-Jumalan muoto, pitänyt kiinni oikeudestaan olla Elohim-Jumalan vertainen, vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi” (Fil 2:5-7).

 

 

 

Ei yksikään toinen inhimillinen olento ole vaeltanut synnitöntä, täydellistä elämää JHVH:n edessä. Siksi ei yksikään toinen inhimillinen olento voi ottaa paikkaamme Vaihto-, Kippur-, Sovitusliitossa! Ei yksikään inhimillinen olento tai rabbi voi koskaan vaeltaa rikkomatta käskyjä, eikä minkäänlaiset ”hyvät työt” voi antaa sovitusta sielumme puolesta, ainoastaan Pojan viaton Veri voi sen tehdä!

 

 

”Yeshua sanoi hänelle: ”Minä olen tie, totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani” (Joh 14:6).

 

 

YLEINEN HARHA NRO 3

 

 

”Olen ottanut vastaan Yeshua-Jeesuksen ja se riittää, minun ei tarvitse muuttaa mitään, ei tarvita mitään ”tekoja”!”

 

Tämä harha on hyvin yleinen kristittyjen keskuudessa ja olen kirjoittanut asiasta useita kirjoja! Suosittelen painokkaasti kirjaani ”Grafted In” (Öljypuuhun oksastettuna), jotta saat paljon täydellisemmät vastaukset tähän äärimmäisen TÄRKEÄÄN asiaan seurakunnassa! (Tilaa engl. kirja http://www.kad-esh.org/ tai suomenkielinen kemapfin@gmail.com, valmis ensi kuussa)

 

 

Veriuhri ilman KATUMUSTA on turha! Katumusta kuvaava sana hebreaksi on Teshuva, joka tarkoittaa PALATA ENNALLEENASETETUKSI. Se voi tapahtua vain kun omasta halustamme käännymme Luojan puoleen ja Hänen teillensä, johon Yeshuan Veri on antanut voiman! Jos jatkamme synnin tekemistä (Jumalan lakien rikkomista) saatuame Hänen anteeksiantonsa, silloin ei Yeshuan veri enää vaikuta meissä.

 

 

 

”Sillä jos me teemme syntiä ehdoin tahdoin senkin jälkeen, kun olemme saaneet tuntea totuuden, ei ole enää mitään uhria syntiemme sovitukseksi, vaan hirmuinen tuomion odotus ja TULEN KIIVAUS, JOKA ON KULUTTAVA VASTUSTAJAT” (Hebr 10:26,27).

 

 

Veri ei ole mikään taikauskoon nojaava maaginen aine! Se on väkevä voima, joka aktivoituu voimalliseksi katuvassa sielussa, joka on kyllästynyt syntiin ja kapinaan sekä haluaa tulla Jumalan luo ja Hänen valtakuntansa teille enemmän kuin mitään muuta maailmassa! JHVH:n Pojan, Synnittömän Karitsan, Veri antaa pääsyn armosta, uskon kautta, Hänen läsnäoloonsa ja Pyhä Henki (eli Pyhyyden Henki) kirjoittaa Hänen Tooransa määräykset ja käskyt sydämeemme Elohim-Jumalan tulisella sormella!

 

 

 

”Ei jokainen, joka sanoo minulle: ”Herra, Herra”, pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon” (Matt 7:21).

 

 

Ne, jotka väittävät uskovansa Yeshuaan, mutta eivät hylkää syntiä, tekevät itsensä Kaikkivaltiaan vihollisiksi (vastustajiksi)!

 

 

Hänen hyvyytensä ja rakkautensa johtavat meidät katumukseen, Hänen armonsa herättää meissä KATUMUKSEN ja saa meidät palaamaan Hänen teilleen!

 

 

”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, jotta virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista” (Apt 3:19).

 

Hän on aina halukas ottamaan vastaan käsivarsilleen katuvan sielun, vaikka olisit tehnyt virheesi Yeshuaan uskovana. Hänen verensä on meille riittävä kaikkina elämämme päivinä! Hän on aina halukas ottamaan vastaan tuhlaajapoikansa, joka palaa (katuen) Isän luo!

 

 

”Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä. Jos me tunnustamme syntimme, on Hän uskollinen ja vanhurskas, niin että Hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (1. Joh 1:8,9).

 

 

Hyvin pian tulee Viimeinen suuri sovituspäivä! Me elämme viimeisiä aikoja ja voi olla, että NYT ON VIIMEINEN MAHDOLLISUUS KATUA JA KÄÄNTYÄ, ottaa vastaan Yeshuan Veri ja astua Kaikkivaltiaan kasvojen eteen! Tämä voi monille olla viimeinen mahdollisuus saada nimensä Elämän Kirjaan! Niille, jotka katuvat ja ottavat vastaan Yeshuan Vapahtajanaan, Herranaan ja Ylimmäisenä Pappinaan Jom Kippur on pian oleva Juhlapäivä! Siihen asti me kaikki paastoamme ja vaivaamme sieluamme, jotta voisimme astua siihen Yeshuan, Jumalan Karitsan Veren kautta saadaksemme armon otollisena aikana. Me kadumme ja oikaisemme teitämme ja rukoilemme kaikkien ympärillämme olevien puolesta, että he ottaisivat vastaan tämän tarjotun Suuren Pelastuksen!

 

Jos olemme kulkeneet verisovituksen kautta ja katuneet, me voimme nyt riemuita iankaikkisuudesta ja juhlia Sukkotia (lehtimajanjuhlaa), joka on sekä Messiaan syntymän että ympärileikkauksen ajankohta, viimeisen sadonkorjuun juhla ja mitä todennäköisimmin tuleva Karitsan Hääateria!

 

Kun paastoat ja rukoilet tänä Jom Kippurina (perjantai-illan auringonlaskusta lauantai-illan auringonlaskuun) nauttimatta ruokaa ja vettä, olkoot rukouksenne kuin nuoli kohti maalia! Rukoile Israeliin herätystä näkemään ainoa tie sovitukseen ja anteeksiantoon, Yeshuan Veri!

 

 

Nähdään Sukkotissa riemuiten Yeshuan syntymästä ja pian tapahtuvasta PALUUSTA Jerusalemiin!

 

 

Ystävänne Israelissa

 

 

Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman

 

 

 

JOM KIPPUR-PAASTO NUORISON PUOLESTA!

 

 

Perjantain (lokakuun 7:s) auringonlaskusta lauantain (lokakuun 8:s) auringonlaskuun

 

Rohkaisemme teitä paastoamaan ja rukoilemaan kanssamme 24 tuntia ilman ruokaa ja vettä Israelin nuorison pelastumiseksi (aina 30 ikävuoteen asti)! Oma poikamme Juval ja tyttäremme Adi ovat meidän kosketuskohtamme ajatellen Israelin nuorison vapautumista tupakasta, huumeista ja alkoholista, prostituutiosta, new agesta, saatanapalvonnasta, rock-musiikista, mielenterveysongelmista, masennuksesta ja itsemurhista, aborteista, kapinasta, noituudesta, uskonnollisuudesta ja Kabbalasta! Kun rukoilet Adin (28 v) ja Juvalin (24 v) puolesta nimeltä, lue heidän joukkoonsa koko Israelin nykyinen sukupolvi, jota vastaan saatana on hyökännyt käyttäen paljon syntiä! Vapauttakoon JHVH heidät voimallisesti kuin SALAMA, RAKKAUTENSA ja Henkensä taivaallisella ”shokilla” herättäen heidät totuuteen ja valoon, näkemään YESHUA AINOANA tienä pelastukseen!

 

 

Kun rukoilemme, tulee tapahtumaan IHMEITÄ pelastumisten, parantumisten ja vapautumisten alueilla nuorison keskuudessa! Kun rukoilette Israelin nuorison puolesta, rukoilkaa myös omien nuortenne puolesta ja odottakaa IHMEITÄ!

 

 

Tulee olemaan RAUHAN kylvö, viiniköynnös antaa hedelmänsä, maa antaa satonsa, taivas antaa kasteensa, ja tämän kansan jäännökselle minä annan perintöosaksi kaiken tämän(Sak 8:12).

 

 

Tulkoon meidän SIEMENELLEMME RAUHAN hyvinvointi ja täyteys, meidän lapsillemme Yeshuan nimessä!

 

 

Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista epäjumalistanne minä teidät puhdistan. Ja lisäksi annan teille uuden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne. Minä poistan teidän ruumiistanne kivisydämen ja annan teille lihasydämen.Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan. Niin te saatte asua maassa, jonka minä annaoin teidän isillenne; ja te olette minun kansani ja minä olen teidän Jumalanne” (Hes 36:25-28).

 

 

NYT SAATAVILLA JUUTALAISIA KALENTEREITA vuodelle 5772 (16 kuukauden jakso)

 

Se sisältää kaikki Tooran jaksot, juhlien selitykset ja kuvia Israelin vesistä sekä myös inspiroituneita rukouksia Israelin puolesta.

 

 

 

Tialltavissa lahjoitussivuiltamme (mainitse ”Jewish Calendar”) tai sähköpostitse karenmap@msn.com

 

(Erityisesti juutalaisen Uuden vuoden merkeissä ehdotettu lahjoitus!)

2 kalenteria yhteensä 25 US dollarilla, joka sisältää postimaksun!  Anna lahjaksi!

 

 

 

40 PÄIVÄN PAASTO AMALEKIN KUKISTAMISEKSI ON PÄÄTTYNYT, MUTTA TAISTELU EI VIELÄ OLE OHI! Jatka rukoilemista Israelin ja toistemme puolesta!

 

 

GRM-AGIMAP videoraamattukoulu on vertaansa vailla! Voit opiskella mukavasti kotonasi tai seurakunnassasi. Varustaudu Lopun aikojen messiaaniseen, apostoliseen, profetaaliseen Hengen Liikkeeseen. Klikkaa http://www.globalrevivalmap.org/, jos haluat lisätietoa.

 

 

PARNEREIDEMME KUNNIOITUS JA HYVITYKSEN ANTAMINEN

 

 

Jos haluat tulla partneriksi Kad-Esh MAP palvelutyöhön, mene sivullemme http://www.kad-esh.org/ ja klikkaa ”donations”. Toivomme teidän pitävän meidät ja palvelutyömme YKKÖSTILALLA, sillä pyrimme painattamaan kirjojamme huomattavan paljon sekä kysynnän takia että herätyksen vuoksi, joka on tapahtumassa! Tulkoon sinulle 1000 kertainen siunaus, kun uskollisesti pysyt partnerinamme! Kehotamme sinua lähettämään raamatullisen juhlan uhrit ja ensihedelmän uhrit Israeliin! ”Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat” (1. Moos 12:3)

 

 

Contact Information Kad-Esh MAP Ministries

                                       E-mail: karenmap@msn.com

                                             http://www.kad-esh.org/
                               USA: PO. Box 8893, Fayetteville, AR 72703-8893
                                            Israel: PO Box 4090 Eilat 88140, Israel
                                Phone +972 523 781 553, Fax +972 8 633 0270

 

© Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2011 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähköpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna seuraava teksti: Kad-Esh MAP Ministries, http://www.kad-esh.org/. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquiries including publishing, please contact

karenmap@msn.com


*Note all scripture is from New American Standard Bible unless otherwise stated.