20th August 2010 Elul 10 5770 |
|
”Tee avaraksi telttasi sija, levennä (levennettäköön sinun) majojesi seinien kangas. Älä säästele! Pidennä telttaköytesi ja vahvista vaarnasi”. (Jes 54:2) Sapatin rauhaa teille, suuresti rakastetut! Kuluneen kuukauden olemme intensiivisesti palvelleet Miamin alueella ja Floridan muissa osissa. Pyhä Henki lähetti meidät työhön, joka tuntuu äärimmäisen KIIREELLISELTÄ. Jotain hyvin laajakantoista on kohta tapahtumassa täällä, eikä mitään vähäisempää kuin hengellinen tsunami. Nälkä on täällä niin todellinen, että olen ajoittain kokenut kuin kaikki Jahven lapset olisivat kiskomassa minusta voitelua ja voimaa yhtä aikaa. Todella täällä on herätystä, joka on alkanut tulla esiin ja aivan erityisesti espanjankielisesä yhteisössä. Epäilyksittä monissa heistä virtaa sefardijuutalaista verta! Saavuttuamme Miamiin Kattia, uusi asiainhoitajamme ja loistava koordinaattorimme, ryhtyi soittamaan eräitä puheluja ja meidät otettiin vastaan kuin kuninkaalliset. Ihmisiä alkoi tulla paikalle ja urheiden sotureiden mahtava tiimi muodostetiin tavoitteena viedä palvelutyömme ja sanomamme seuraavalle tasolle. Radion ovet avautuivat meille ja meidän onnistui aloittaa MAP sanoman lähetykset tärkeimmiltä asemilta julistamalla korvausteologian hylkäämistä, pois kääntymistä siitä tekemällä parannus ja oikean uskon ennalleen asettamista. Miami on PORTTI ”Käykää, käykää ulos porteista, tasoittakaa kansalle tie, tehkää, tehkää valtatie, raivatkaa kivet pois, kohottakaa lippu kansoille”. (Jes 62:10)
JUMALAN VALTAKUNTA, EI USKONTO! ”Näin sanoo JHVH (Herra): ”Astukaa teille ja katsokaa ja kysykää muinaisia polkuja, kysykää, mikä on hyvä tie, ja vaeltakaa sitä, niin te löydätte levon sieluillenne”. (Jer 6:16) Työmme ei ole helppo, vaan paremminkin haastava, koska monet ihmiset ovat avoimia ja Jahve on antanut meidän tehtäväksemme ruokkia heitä sillä, joka on peräisin JUMALAN VALTAKUNNAN ENTISILTÄ POLUILTA eikä USKONNOLLA. On monia, jotka syövät mitä tahansa, jolla on juutalainen leima ja näin päätyvät syömään muualta kuin JUMALAN VALTAKUNNASTA. Totuus entisistä poluista on yksinkertainen ja se antaa LEVON sieluillemme, kun taas uskonnollisuus on monimutkaista, hämmentävää ja johtaa levottomuuteen! Tarve VARUSTAA ihmiset täällä TOTUUDELLA on valtaisa! Siksi me olimme vastikään Perussa nauhoittaen nopeasti kaiken MAP Raamattukoulun opetuksemme espanjankielellä, ja sen me nyt istutamme Miamiin, Boca Ratoniin ja kaikkialle Latinalaiseen Amerikkaan ja Espanjaan. Ihmiset odottavat tämän historiallisen opetusmahdollisuuden alkua. He ”vetävät”. Pyydämme, että rukoilette puolestamme. Tarvitsemme teidän rukouksianne enemmän kuin koskaan. Rukoilkaa meille voimia, terveyttä, viisautta ja että saisimme ympärillemme viisaita ihmisiä! MAP-KESKUS MIAMIIN ”Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä”. (Matt 5:14) Me olemme virallisesti avanneet MAP-keskuksen Miamissa voidaksemme palvella koko Etelä-Floridan aluetta ja jopa Latinalaista Amerikkaa. Olemme kiinnittäneet hienon Jumalan naisen, pastori Walesca del Toron siinä tarkoituksessa, että hän auttaa johtamaan nälkäisiä Jahven etsimisessä. Keskus on avoin rukousta varten klo 3 aamulla ja toimii maailmanlaajuisen herätyksen MAP Raamattukoulumme varustamiskeskuksena ja tukikohtana. Kokoukset ja erityisseminaarit tullaan pitämään siellä. BOCA RATÒN Autamme MAP COMPASSION-seurakunnan perustamisessa Boca Ratóniin osana Messiaanista Apostolista Profetaalista (MAP) seurakuntaa. Apostoli ja pastori Fernando Fonseca ja hänen vaimonsa pastori Conzuelo ovat virallisesti suostuneet toimimaan meidän johtomme alla. Jahve on siunannut tätä seurakuntaa kiinnittämällä siihen terveitä aviopareja ja ihmisiä, jotka ovat halukkaat antamaan kätensä viljelytyöhön. Boca Ratón on monen varakkaan ihmisen suosikkikaupunki, ja erityisesti juutalaisten. MAP Compassion seurakunnalla on näky tavoittaa heidät, rukoilkaa sen puolesta, että he onnistuvat! He haluavat myös avata soppakeittiön köyhille kaupungin ulkopuolella, jossa asuu paljon köyhiä maahanmuuttajia. Sato tulee siis olemaan todella kahdenlaista, rikkaita ja köyhiä! Ylistys Jahvelle! D.;n ihmeellinen kertomus Lähes kaikissa kokouksissa ovat ihmeet ja merkit tulleet esille, kuten polvien parantumiset, depression katoamiset, hampaiden yliluonnolliset korjaantumiset, syövän katoamiset ja vastaavat. Kuitenkin kaikkein koskettavin on D:n kertomus. Tämä rouva tuli meidän MAP avioliittokonfrenssiimme Boca Ratónissa. Opetimme molemmat oman kokemuksemme mukaan ja nostimme esiin Raamatusta joitakin hyvin keskeisiä periaatteita avioliitosta! Useimmat ihmiset olivat hyvin kosketettuja, kun puhuttu TOTUUS sai aikaan, että he VAPAUTUIVAT vuosien uskonnollisesta opista, joka oli tehnyt heidän elämänsä sietämättömäksi! Myöhemmin me kirjoitamme tästä kokonaisen artikkelin, koska sen kautta voivat tuhannet VAPAUTUA. Rva D oli yksi konfrenssimme osanottajista, hän tuli yksin ja näytti aivan rauniolta! Hän pystyi töin tuskin kävelemään ja tarvitsi toisten tukea. Hän oli käynyt läpi sydänleikkauksen ja rajun syöpähoidon. Kun hän tuli todistamaan järisyttävästä uudistumisesta, joka oli tapahtunut konfrenssin aikana, hän vakuutti kaikkien kuulijoiden edessä, että lääkärit olivat jo luopuneet toivosta hänen parantumisensa suhteen. Ennen konfrenssin alkua hän oli allekirjoittanut asiakirjan, jonka mukaan hän lahjoitti kaikki kehonsa osat, koska hänen loppunsa oli pian käsillä! Kun hän kertoi tämän, hän hymyili lavalla kauttaaltaan nuortuneena, elämää pursuavana ja täynnä toivoa ja iloa! Mutta tällainen hän oli osallistuttuaan kolmeen avioliittokonfrenssimme kokoukseen! ”Pelasta ne, jotka kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: ”Katso, emme tienneet siitä”, niin eikö asian ymmärtäisi Hän, joka tutkii sydämemme? Eikö tietäisi Hän, joka varjelee sielumme? Ja eikö Hän maksaisi ihmiselle hänen tekojensa mukaan?” (Snl 24:11,12, KJV engl) Naisen aviomies ja hänen lapsensa kohtelivat häntä jatkuvasti kaltoin sekä fyysisesti että psyykkisesti 20 vuoden ajan. Lapset pieksivät häntä ja isä (mukamas kristitty ja silti homoseksuaali) ja piti tapanaan nauraa, kun näki lasten hakkaavan vaimoaan. Naisen pastorin ohje tässä viheliäisessä tilanteessa oli: ”Alistu, nainen, alistu ja osoita heille ”Kristuksen rakkautta!” Nainen alistui 20 vuoden ajan! Hänellä oli mustansiniset ruhjeet käsvarsissaan. Hänen hampaansa oli lyöty ulos suusta, hän katkeroitui ja niin sai syövän, ja lopulta tarvittiin sydänkirurgia....Hänestä oli tullut naisraunio, mutta hänen pastorinsa jatkoi yhä neuvoaan: ”Alistu edelleen!” JUMALAN VALTAKUNNASSA EI OLE ALEMPIARVOISIA ”Elohim-Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Elohimin (Jumalan) kuvaksi Hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi Hän loi heidät”. (1. Moos 1:27) Kun rva D. Saapui kokouksiimme, hän oli täysin raunio! Me aloimme puhua ”alistumisen” väärästä opista, joka on aiheuttanut kurjuutta niin monelle naiselle kautta koko maailman! Me esitimme muutamia ”kauhutarinoita”, joita olimme itse olleet todistamassa ja kuinka opetamme, että miten nainen on Pyhän Hengen temppeli ja ettei heidän pidä antaa alistaa itseään väärälle kohtelulle! Me selitimme, miten ensimmäisessä Mooseksen kirjassa sekä mies että nainen luotiin Elohimin, Luojan kuvaksi ja kaltaiseksi. Eivätkä he ole miltään osin alempiarvoisia tai ylempiarvoisia toisiinsa nähden kuten ei Elohimissa ole MITÄÄN alempiarvoista. Me selitimme, että aviomiehellä oleva perheenpään asema on PALVELUA varten oleva asema, ei kontrollointia, sanelua tai väärinkohtelua oikeuttava asema. Me selitimme, miten uskonnollisuus on pitänyt avioliittoa sidottuna. Ihmisiä on kaikkialla VAPAUTETTU ympärillämme! Monet itkivät, muttei yksikään kuten rva D. Tämä MAP vallankumouksen sanoma paransi ruhjotun sielun syvyyksiä, rikottua henkeä ja raunioitettua ruumista! Ylistys Jahvelle! Kun ensimmäistä kertaa puhuin hänen kanssaan, tunnistin kärsimyksen, joka oli vaikuttanut hänen aivoihinsa ja ajatteluunsa. Konfrenssin viimeisenä päivänä ja sen neljännessä kokouksessa, kun hän todisti lavalla, hänen mielensä oli selkeytynyt ja valoisa nuori nainen seisoi edessämme! Muutos oli niin valtava, että meissä virisi SUURI KUNNIOITUS Totuuden Voimaa kohtaan, joka vapauttaa vangitut! HaleluJah!!! UUDELLEEN AVIOITUNEET
Näyttää siltä, että harjoitamme ”avioliitonuudistusbisnestä” ja odotammekin, että tämä puoli palvelutyössämme kasvaa pitkin harppauksin tukevina aikoina! Jos kiihkeästi haluat avioliiton uudistamiskonfrenssia omalle alueellesi, ole hyvä, ja ota yhteyttä meihin. On liian monia pariskuntia, jotka kärsivät seurakunnassaan uskonnollisuuden takia ja on aika oikean taivaallisen vapauden astua elämään! Perheet eivät voi uudistua, jos pariskunnat elävät totaalisessa surkeudessa! Meillä on hyvin tehokkaita, käytännön vastauksia, jotka voivat saada aikaan sen, että lukemattomat avioliitot VAPAUTUVAT ja antavat VAHVAN TODISTUKSEN Jahven kuningaskunnassa! ISRAEL ”Kuinka kukaan voi pelastua, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: ”KUINKA SULOISET OVAT NIIDEN JALAT, JOTKA HYVIEN ASIOIDEN HYVÄÄ SANOMAA TUOVAT (JULISTAVAT)” Meidän täytyy aina muistuttaa itsellemme, että Lähetyskäsky uskottiin Israelin apostoleille 2000 vuotta sitten. Me jatkamme heidän perintöään nykypäivän Israelin apostoleina 2000 vuotta myöhemmin! Ennen kuin palaamme kotimaahan syyskuussa, me nauhoitamme monumentaalisen Tv-Raamattukoulun ohjelmamme ja siihen liittyvän palvelumme Perussa sekä myös Kolumbiassa, Miamissa ja Atlantassa Georgiassa. Syyskuun 20 ja lokakuun 1 päivien välisenä aikana johdamme Lehtimajanjuhlien kiertomatkamme Israelissa. Rukoustornimme Eilatissa jatkaa toimintaansa ja henkilökohtaiset tavaramme ovat edelleen varastoituina, kun me olemme ”MENOSSA”! Jatkakaa rukoustanne Israelin kaikkien rajojen puolesta, mukaan lukien Eilatin raja ja Libanonin vastainen raja. Kiitämme sinua kaikista rukouksistasi ja taloudellisesta tuestasi! Sinun käytännön rakkautesi ja anteliaisuutesi LÄHETTÄÄ meidät yhä uudelleen ja uudelleen! ”Siionin tähden en voi vaieta” (Jes 62:1)
|
|
|
|
To purchase the life changing books of Bishop Dominiquae Bierman click here Thank you for your love, partnership and support. And I will bless those who bless you, And the one who curses you I will curse and in you all the families of the earth will be blessed. Genesis 12:3 You can send your offering via Bank transfer, paypal, credit card or Western Union. For PayPal click here http://www.kad-esh.org/onetime.html For credit card you can fax us your credit card details to Israel at +972-8-6330270 or call us at +972-52-3781553 or email karenmap@msn.com For Western Union send to Baruch Bierman, PO Box 590, Jerusalem 91004, Israel. Then send us the 10 digit code and details that the western union was sent from For bank Transfer email us at karenmap@msn.com and we will send you the details. For CHECK send it to Kad-Esh MAP Ministries, P.O. Box 8893, Fayetteville, AR 72703-8893 |
|
Contact Information Kad-Esh MAP Ministries |
|
© Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2006 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähköpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna seuraava teksti: Kad-Esh MAP Ministries, www.kad-esh.org. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquiries including publishing, please contact karenmap@msn.com |
|