|
| |
|
6th of November 2010- Parasha: TOLDOT Bereshit (Genesis) 25:19-28:9
| |
|
HUOLELLINEN KUULIAISUUS
”Tahi kun pilvi viipyi pysyen asumuksen päällä pari päivää tai kuukauden tai vielä pitemmän ajan, niin olivat israelilaiset leiriytyneinä eivätkä lähteneet liikkeelle; mutta kun se kohosi, lähtivät he liikkeelle. Herran käskyn mukaan he leiriytyivät ja Herran käskyn mukaan he lähtivät liikkeelle. He noudattivat, mitä Herra Mooseksen kautta oli käskenyt heidän noudattaa”. (4. Moos 9:22-23)
Rauhateille, rakkaat rukouspartnerimme ja työtoverimme Messiaassa! Olen ajatellut joitakin viime aikojen tapahtumia, jotka ovat saattaneet minut aika hämmentyneeksi ja ihmettelemään, mitä oikein on hengen maailmassa tapahtumassa. Eräät suuret Herran palvelutyön ihmiset ovat kuolleet nuorena tai sairastavat tai ovat joutuneet kärsimään suurta perhettä koskevaa tuskaa. Jos tällaista olisi tapahtunut vain yksittäin, olisin sanonut, että nämä ovat sattumia, mutta tämä linja on saanut jo sellaiset mittasuhteet, että se on kiinnittänyt huomiotani ja saanut minut HÄLYTYSTILAAN. Miksi suuri Herran palvelija kuolee nuorena tai on joutunut kokemaan tänä vuonna kauheaa vihollisen hyökkäystä? Pelolla ja vavistuksella minun on sanottava, ettei tämä sapattivuosi ole samanlainen kuin muut vuodet! Kahden viimeksi kuluneen vuoden aikana olen profetoinut, että meidän on LOPETETTAVA kaikki omat ohjelmamme. Hebreankielen sapattia vastaava sana tarkoittaa ”LOPETTAA TYÖ” ja keskeyttää kaikki omat normaalit suunnitelmat, jotta voisimme olla yhteydessä JAHVEEN ja toisiimme ja LEVÄTÄ. Useimmat ihmiset kristillisessä maailmassa eivät koskaan lepää. He uskovat, että laki on vanhentunut ja että sapatin pitäminen pyhänä on kahle, puhumattakaan sapattivuodesta.Kaikilla meillä on henkilökohtaisia suunnitelmia läpivietävänä ja on erittäin epämukavaa irrottautua niistä. Me elämme juuri nyt herätyksen ja tuomion välistä aikaa. HUOLELLINEN KUULIAISUUS, kuin olisi äärimmäisen varuillaan, on välttämätöntä juuri tällaisen siirtymävaiheen aikana, mikä nyt on. On aika etsiä JHVH:a kunnes on Hänet löytänyt. On aika kuunnella Hänen strategiaansa elämämme ja palvelutyömme suhteen. On aika LEVÄTÄ ja PALVOA. On aika virkistyä ja uudistua. On aika tarkistaa ja vielä kerran tarkistaa sydämemme sisältö ja kaikkien asenteidemme laatu. Ovatko ne Hänelle otollisia? Olenko hukannut ensimmäisen rakkauteni? Olenko kuuma, kylmä vai haalea? ”Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni. Ja katso; jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle” (Ps 139:23-24). Me olemme juuri kohta hengessä suuressa tienristeyksessä ja meidän täytyy tietää, miten meidän on käyttäydyttävä, kun olemme risteyksessä. Jos meillä on liian kiire ja olemme hiukkasenkaan liian ylpeitä, meiltä saattaa jäädä huomaamatta tarve kääntyä. Huolellinen kuuliaisuus edellyttää, että me hidastamme risteyksissä ja harkitsemme tarkoin, mihin suuntaan on käännyttävä. Tämä koskee myös tapaa, jolla toimit palvelutyössäsi, sukusi asioissa, raha-asioissasi, avioliitossasi, henkilökohtaisisssa ihmissuhteissasi ja omistautumisessa Kaikkein Korkeimmalle. On aika olla HUOLELLINEN, tehdä valintoja, jotka ovat asianmukaisia seuraavalla vuosiviikolla (7) tai seuraavina 40 vuotena. Joillakin valinnoilla on hyvin pitkälle ulottuvia vaikutuksia. Pieni ripaus itsensä hemmottelua tai kapinaa voi aiheuttaa ketjureaktion, jota on mahdoton heti pysäyttää, kun se on lähtenyt liikkeelle. Nämä ovat pelottavia aikoja yhtäältä ja mahtavia aikoja toisaalta. Me elämme tuomion ja herätyksen välistä aikaa. Monta vuotta sitten Herra puhui minulle seuraavan ajatelman, jota olen pitänyt uskollisesti esillä koko elämäni ohjeeksi: ”Hyvä on täydellisen vihollinen”. Monet meistä tekevät HYVIÄ asioita, mutta ovatko ne TÄYDELLISIÄ Jahven silmissä. Kun Pyhä Henki käski meidän lähteä Jerusalemista ja mennä Eilatiin, se oli täysin epäloogista. Meidän iässämme olimme muuttamassa kotia vielä kerran, vain vuosi sen jälkeen kun Rabbi oli saanut sydänkohtauksen ja monta muuta raskasta asiaa oli meille tapahtunut ennen sapattivuotta. Olin melko nääntynyt ja lähtö Eilatiin (Israelin selkeästi kaikkein eteläisin kaupunki, jota monet kutsuvat maailman ääreksi!) oli hyvin monimutkainen asia. Tarvitsimme kaksi muuttoautoa ja paljon rahaa, jota meillä ei ollut tähän muuttoon. Se tarkoitti samalla sitäkin, että jouduin aina vain etäämmäksi lapsistani, eivätkä he pitäneet ajatuksesta ensinkään. Se ei ollut millään tavalla miellyttävää! Eilat on mainio lyhyttä lomaa varten, mutta ELÄÄ siellä kaukana, jossa ei ole lähelläkään kansainvälistä lentokenttää. Minusta tuntui kuin olisin karkoitettu kuin Johannes Patmoksen saarelle. Samalla kertaa kuin sain ohjeen muuttaa Eilatiin, sain neuvon yksinkertaisesti LEVÄTÄ. Kaipasin lepoa, kylpylälomaa, rentoutumista, asioiden ottamista kevyemmin jne... Samalla kun se kuullostaa hyvältä, minulle se tarkoitti jonkinasteista kuolemaa. Olin matkustanut lähes tauotta jo monta vuotta ja pääosa tuloistamme kertyy uhreista, joita saamme mertentakaisilta palvelumatkoilta. Matkustamisen lopettaminen yhdeksi kokonaiseksi vuodeksi ja siihen kuuluva muutto Eilatiin ja kaikki sen sisältämät kuluerät, merkitsi todellista taloudellista haastetta, johon emme olleet valmiit. Kuitenkin HUOLELLINEN KUULIAISUUS vaati vastausta ja meidän vastauksemme oli MENNÄ ja LEVÄTÄ. ”Niin noudattakaa siis tarkoin niitä, niinkuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt; älkää poiketko oikealle älkääkä vasmmalle, vaan vaeltakaa aina sitä tietä, jota Herra, teidän Jumalanne, käski teidän vaeltaa, että eläisitte, menestyisitte ja elinpäivänne olisivat pitkät siinä maassa, jonka otatte omaksenne” (5.Moos 32-33). Rakkaat, olkoonpa JHVH:n ohje sinulle MENE tai PYSY PAIKALLASI, TEE tai LEPÄÄ, sinun on paras kuuliaisesti totella. Olen kuullut Hengessä sanan: MERKITYKSETÖN. Ihmiset, jotka eivät huolellisesti tottele, mitä Henki sanoo, tulevat MERKITYKSETTÖMIKSI ja käyttökelvottomiksi näihin Jumalan lopun ajan tehtäviin. Jotta voisi olla MERKITTÄVÄ ja olla sijoittunut oikeaan paikkaan tässä vaihtelualttiissa ajassa, on kuunneltava hyvin huolellisesti ja tehtävä, mitä Hän sanoo. Huolellisen kuuliaisuuden välttämättömyys on palautettava ennalleen. Juuri se sai liikkeelle Aabrahamin, uskomme isän, ja tietenkin Yeshuan Messiaamme täyttämään heille annetun kutsun ja omistamaan lupaukset. ”sentähden, että Aabraham kuuli minua ja noudatti, mitä minä noudatettavaksi annoin, minun käskyjäni, säädöksiäni ja opetuksiani” (1. Moos 26:5). Juuri HUOLELLINEN KUULIAISUUS saa meidät olemaan kokonaisia ja terveitä. Se pitää sisällään kuuliaisuuden ravinto-opillisisssa kysymyksissä ja aterialakien noudattamisessa yhtä hyvin kuin sydämemme kuuliaisuudessa. Katkeruus, anteeksiantamattomuus, loukkaukset, kateellisuus, kapinat ja muu asenne, joka ruokkii kaunaa, voi lopettaa elämämme ennen aikojaan ja voi aiheuttaa elämäämme sairautta. JHVH:n lupaus on terveys ja paraneminen. ”Hän sanoi: ”Jos sinä kuulet Herraa, Jumalaasi, ja teet, mikä on oikein Hänen silmissänsä, tarkkaat Hänen käskyjänsä ja noudatat kaikkea Hänen lakiansa, niin minä en pane sinun kärsittäväksesi yhtäkään niistä vaivoista, jotka olen pannut egyptiläisten kärsittäviksi, sillä minä olen Herra, sinun parantajasi” (2. Moos 15:26). Enimmäkseen huolellinen kuuliaisuus uhmaa meidän logiikkaamme ja mukavuusvyöhykettämme. Se kasvaa meidän hengessämme. Se syventää suhdettamme Isään ja tekee sen kypsemmäksi. Kun on kuuliainen Jahvelle, sielu puhdistuu! ”Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä” (!. Piet 1.22). Huolellisen kuuliaisuuden täytyy toimia perheissä lasten ja vanhempien välillä, niin että heidän asiansa sujuisivat hyvin. Tässä suhteessa on paljon välinpitämättömyyttä nykyään ja Elohim käski lasten totella vanhempiaan! ”Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein” (Ef 6:1). Vaimona tiedän, että olen samanarvoinen perillinen elämän lahjaan aviomieheni Rabbi Baruchin kanssa. Vaikka olenkin palvelutyömme organisation puheenjohtaja, harkitsen hyvin huolellisesti, jos aviomieheni ei ole samaa mieltä kanssani. En lähde toimimaan ennen kuin hän on siunannut minut. Pyydän aina häneltä siunausta joka asiassa! Olen selvillä siitä, että minun on hyvin huolellisesti kunnioitettava hänen asemaansa, vaikka olenkin asetettu palvelutyön johtoon. Saatamme ajatella eri tavoin joistakin asioista, mutta ennenkuin toimin, haluan hänen siunauksensa. Täytyy olla huolellisen kuuliainen kaikkina aikoina ja jos ei ole syntynyt yksimielisyyttä, silloin tarvitaan nöyrä pyyntö sen saamiseksi. Useimmat ihmiset eivät ota pastorinsa sanoja riittävän vakavasti. Huolellinen kuuliaisuus vaatii korvin kuuntelemista ja kunnioituksen ja arvostuksen asennetta. ”Olkaa kuuliaiset johtajillenne ja tottelevaiset, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, joiden on tehtävä tili, että he voisivat tehdä sitä ilolla eikä huokaillen; sillä se ei ole teille hyödyllistä” (Hebr 13:17). JHVH:n pelko johtaa meitä kuuliaisuuden paikalle, joka on välttämätön, jotta me voisimme pysyä tavoitteessamme. JHVH:n pelko saa meidät antamaan anteeksi sen, mitä ei voi antaa anteeksi, MENEMÄÄN ja LEPÄÄMÄÄN ja olemaan tarkkana oman sydämen asenteen kanssa! Meidän on oltava tarkkoina, ettemme anna lihan määrätä reaktioistamme näinä päivinä ja pyrkiä pitämään sydämemme hyvin nöyrinä ja myöntyväisenä joka hetki.Me elämme tuomion ja herätyksen välistä aikaa, ja meidän on oltava herkkiä kuulemaan Hengen ÄÄNTÄ ja TUULTA! ”Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?” (1. Piet 4:17). Juuri HUOLELLINEN KUULIAISUUS saa meidät olemaan voittoisia kaikia vihollisiamme vastaan ja sen ansiosta asemamme on oikea ja olemme oikeaan aikaan oikeassa paikassa, jotta perimme Jumalan lupaukset elämässämme! ”vaan noudattakaa (uutterasti) JHVH:n (Herran), teidän Jumalanne käskyä ja niitä todistuksia ja säädöksiä, jotka Hän on sinulle antanut. Ja tee, mikä on oikeata ja hyvää JHVH:n (Herran) silmissä, että menestyisit ja pääsisit siihen hyvään maahan, jonka JHVH (Herra) valalla vannoen on luvannut sinun isillesi, ja ottaisit sen omaksesi ja karkottaisit tieltäsi kaikki vihollisesi, niinkuin JHVH (Herra) on puhunut” (5. Moos 6:17-19). Kun Hän sanoo MENE, niin silloin MENE. Kun Hän sanoo SEIS, niin silloin seisahda ja muista, että on yksi asia, jota Hän ei koskaan tee. Hän vaatii meitä seuraamaan Häntä näin: ”Siionin tähden minä en voi vaieta, ja Jerusalemin tähden en lepoa saa, ennenkuin sen vanhurskaus nouse kuin aamunkoi ja sen autuus kuin palava tulisoihtu.....Sinun muureillesi, Jerusalem, minä asetan vartijat, älkööt he milloinkaan vaietko, ei päivällä eikä yöllä. Te, jotka ylistätte (muistutatte) JHVH:a (Herraa), älkää itsellenne lepoa suoko; älkää antako Hänelle lepoa, ennenkuin Hän on asettanut ennallensa Jerusalemin, tehnyt sen ylistykseksi maassa” (Jes 62:1,6,7). Me rukoilemme, että kukin teistä on huolellisen kuuliainen Hänen käskyilleen, jotka koskevat Israelin ennalleenasettamista. Kaikki ne teistä, jotka on kutsuttu liittymään meidän Purim rukouskokoukseemme maaliskuussa 2011 Eilatissa ja tuomaan ryhmän mukanaan, olkaa HUOLELLISEN KUULIAISIA, vaikka se tuntuisi äärimmäisen epämukavalta. Sillä tätä ei tehdä logiikalla, ( väellä) tai voimalla vaan minun Hengelläni sanoo JHVH! Tällainen HUOLELLINEN KUULIAISUUS vapauttaa ihmeiden maailman sinun elämääsi, jollaista ei ole koskaan ennen vielä tapahtunut! ”Jos kuulet JHVH:n (Herran), sinun Jumalasi, ääntä, ja pidät tarkoin kaikki Hänen käskynsä, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, niin JHVH (Herra), sinun Jumalasi, asettaa sinut korkeammaksi kaikkia kansoja maan päällä. Ja kaikki nämä siunaukset tulevat sinun osaksesi ja saavuttavat sinut, jos kuulet JHVH:n (Herran), sinun Jumalasi ääntä.” (%. Moos 28:1-2). Ystävänne Israelissa PURIM 2011 RUKOUSMISSIO JA ”ISRAELIN ESTER-KIERROS” ”Juuri tällaista aikaa varten” (Ester 4:14) 7.-13. maaliskuuta RUKOUSMARATON EILATISSA JA NEGEVISSÄ ISRAELIN HERÄTYKSEN PUOLESTA Ensimmäinen viikko Eilatissa, jolloin tehdään satunnaisia matkoja ympäröiville alueille, Aravaan ja Negeviin. Tarkoitus on rukoilla itse paikoilla yli Punaisen meren Israelin herätyksen puolesta ja suojelua sen rajoille Jordaniaan, Egyptiin ja Saudi-Arabiaan päin. Tämä on Raamatussa kerrottua aluetta, jossa Israelin heimo vaelsi 40 vuotta matkallaan Luvattuun maahan!
Maapaketti vain 700 USD sisältäen vaatimattoman hotellimajoituksen kahden hengen huoneissa aamiaisineen ja kenttämatkat Eilatissa, Negevissä ja Aravalla. Lennot eivät kuulu hintaan. 14.-21. maaliskuuta Eilatista, Punaiselta mereltä Jerusalemiin, Kuolleelle merelle ja Galileaan Maapaketti vain 1280 USD sisältäen deluxe hotellimajoituksen kahden hengen huoneissa aamiaisineen, kaikki retket, kuljetukset ja sisäänpääsymaksut. Lennot eivät kuulu hintaan. (Vähimmäisedellytys 20 osallistujaa) Odota ihmeitä!!! Opastus ja matkanjohto Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch Bierman | |
|
| |
|
To purchase the life changing books of Bishop Dominiquae Bierman click here Thank you for your love, partnership and support. And I will bless those who bless you, And the one who curses you I will curse and in you all the families of the earth will be blessed. Genesis 12:3 You can send your offering via Bank transfer, paypal, credit card or Western Union. For PayPal click here http://www.kad-esh.org/onetime.html For credit card you can fax us your credit card details to Israel at +972-8-6330270 or call us at +972-52-3781553 or email karenmap@msn.com For Western Union send to Baruch Bierman, PO Box 590, Jerusalem 91004, Israel. Then send us the 10 digit code and details that the western union was sent from For bank Transfer email us at karenmap@msn.com and we will send you the details. For CHECK send it to Kad-Esh MAP Ministries, P.O. Box 8893, Fayetteville, AR 72703-8893 | |
|
Contact Information Kad-Esh MAP Ministries | |
|
© Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2006 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähköpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna seuraava teksti: Kad-Esh MAP Ministries, www.kad-esh.org. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquiries including publishing, please contact karenmap@msn.com | |