|
| |
|
8th of October 2010 3 Tishrei 5771
Tooran osasta ”Bereshit” (Alussa)
1.Moos 6:9 – 1.Moos 11, Haftora Jesaja 54:1-55:5 Noah Genesis 7-11 | |
|
Siionismin tila 2 Sefardijuutalaisten suuri paluu, osa 1
”Ja Jerusalemin pakkosiirtolaiset, jotka ovat Sefaradissa, ottavat perinnöksensä Etelämaan kaupungit” (Obadja j.20) Sapatin rauhaa teille, suuresti rakastetut!
ALIAA (PALUUMUUTTOA) KOSKEVA PIISPA DOMINIQUAE BIERMANIN ESITYS
Synnyin Chilen Santiagossa Siionistiperheeseen. Edesmennyt isäni professori Hiram Albala, siunattu olkoon hänen muistonsa, johti Chilen juutalaisten Aliaa vuonna 1970. Purjehdimme kuukaudenpäivät italialaisella laivalla, nimeltä Rossini, Chilestä Napoliin ja sen jälkeen vi
”Kun Adonai (Herra) käänsi Siionin kohtalon, niin me olimme kuin unta näkeväiset. Silloin oli meidän suumme naurua täynnä, ja kielemme riemua täynnä; silloin sanottiin pakanain keskuudessa: ”Herra on tehnyt suuria heitä kohtaan” Niin, Adonai (Herra) oli tehnyt suuria meitä kohtaan, siitä me iloitsemme” (Ps 126:1-3)
Jo alusta alkaen olin selvillä siitä, että meitä oli kaksi suurta juutalaisten ryhmää: Ashkenasi- juutalaiset, jotka olivat viettäneet maanpakolaisvuotensa pääosin Itä-Euroopassa ja Venäjällä, ja toisaalta Sefardi-juutalaiset, joiden alkuperäinen asuma-alue oli Espanjassa ennen Suurta
Vaikka olenkin Espanjan juutalaisten jälkeläisiä, en ole tarkemmin tutkinut niitä Espanjan Inkvisition aiheuttamia kauhuja, jotka pakottivat sukuni joko pakenemaan Espanjasta tai suostumaan käännytettäviksi. Tiesin vain, että suvussamme oli suuri joukko rabbeja, aktivisteja ja vaikutusvaltaisia ihmisiä ja että me teimme saman kuin kaikki juutalaiset eli vaelsimme maasta toiseen, Espanjasta Jugoslaviaan, ja kun juutalaisvastainen viha leimahti Jugoslaviassa me muutimme Chileen ja Chilestä lopulta rakkaaseen ja kauan kaipaamaamme unelmien Israeliin! Olin kuullut huhuja myös toisenlaisista sefardijuutalaisista, joita kutsuttiin nimellä ANUSIM ja siitä, että he olivat valinneet kääntymisen kristinuskoon, etteivät menettäisi omaisuuttaan ja eivätkä olisi pakotettuja muuttamaan Espanjasta, kun Torquemada, Inkvisition päällikkö, kohotti ristinsä korkealla ja antoi uhkavaatimuksen Espanjan Toledossa kaikille juutalaisille: KÄÄNTYKÄÄ TAI LÄHTEKÄÄ! Me jätimme kaiken omaisuutemme ja pakenimme; sydän murtuneina ja hätää kärsivinä, vieraille maille. Jotkut kääntyivät, mutta salaa säilyttivät juutalaiset traditionsa ja raamatulliset juhlansa ja lukivat Sidur rukouskirjaa. Me kutsuimme heitä ANUSIMEIKSI tai niiksi, jotka pakotettiin väkisin kääntymään. Esimerkiksi Portugalin Lissabonissa tapahtui kaikkien juutalaisten joukkokääntyminen ja julkinen kastaminen Espanjan viranomaisten lepyttämiseksi 1946/7. Heitä kutsuttiin myös nimellä Kryptojuutalaiset, joka tarkoittaa ”piilojuutalaiset” tai ”maanalaiset juutalaiset”, koska he teeskentelivät olevansa kristittyjä katolisia, menivät messuun sunnuntaisin, söivät sianlihaa ja loukkasivat Pyhää Sapattia (seitsemännen päivän lepo, luomistapahtuman Pyhä Päivä, neljännen käskyn vaatimukset), mutta sisäisesti säilytivät uskon omaan identiteettiinsä ja salaa harjoittivat juutalaisuuteen liittyviä asioita. Jos kuitenkin heidän espanjalaiset tai portugalilaiset naapurinsa havaitsivat mitään merkkejä jutalaisuudesta, ne ilmoitettiin välittömästi inkvisitioviranomaisille ja koolle kutsuttiin Auto de Fe, toimivaltainen inkvisition tuomioistuin. Kiinnisaatuja kuulusteltiin, kidutettiin mitä julmimmin tavoin ja lopulta heidät saatettiin polttaa elävältä paalussa julkisella torilla kaikkien silmien edessä esimerkkinä vääräuskoisuudesta pyhää katolista kirkkoa kohtaan. Tuhannet juutalaiset pakkokäännytetyt kuolivat sillä tavoin, ei vain Espanjassa, vaan myös kaikkialla Latinalaisessa Amerikassa. Myöhemmin näitä pakkokäännytettyjä juutalaisia kutsuttiin myös nimellä Marranos halventavana yhteisnimenä kaikista kääntyneistä juutalaisista, ja se sai merkityksen SIAT. Vielä tänä päivänä Marrano tarkoittaa espanjankielessä SIKAA: Conversojuutalaiset, Anusim. Kryptojuutalaiset ja Marranos, millä nimellä sitten näitä juutalaisia kutusuttiinkin, heidän kaikkien tuli rukoilla ääneen kauhea rukous, jolla he sanoutuivat irti omasta juutalaisuudestaan. Se oli kuin itsensäkiroamisen vala.
Jäljempänä on ote tyypillisestä uskonlupauksesta, jonka juutalainen ennen kastetta oli pakotettu tunnustamaan julkisesti (lainattu Terry Goldblum Seedmanin kirjasta ”Holy to Yahveh”, sivu 95): Tässä paikassa ja nyt sanoudun irti kaikista juutalaisen uskon riiteistä ja oppien noudattamisesta, inhoan sydämestäni kaikkia sen juhlallisia seremonioita.... tulevaisuudessa en enää harjoita minkäänlaista siihen liittyvää riittiä tai seremoniaa... lupaan, etten hae tilaisuutta enkä suorita mitään sellaista....Lupaan, etten koskaan palaa oksettavaan juutalaiseen taikauskoon. En enää koskaan toimita minkäänlaista osuutta juutalaisessa seremoniassa, johon olin antautunut, enkä edes suosi niitä. Kartan kaikkea yhteydenpitoa toisten juutalaisten kanssa ja valvon, että ystäväpiiriini kuuluu vain muita kristittyjä. Me emme edes ole tekemisissä kirottujen juutalaisten kanssa, joita ei ole kastettu....Emme suorita lihallista ympärileikkausta tai vietä Pääsiäisjuhlaa, Sapattia tai muutakaan juhlapäivää, jolla on yhteys juutalaiseen uskoon.
Sanoudun irti kaikilta osin hebrealaisesta ylistyksestä....Ja kerta kaikkiaan sanoudun irti kaikista juutalaisen lain edellyttämistä tavoista ja perinnäissäännöistä.....Yhdellä sanalla irtisanoudun kaikesta juutalaisuudesta...Jos poikkean suoralta tieltä millään tavoin ja häpäisen Pyhän Uskon, ja yritän noudattaa inkäänlaista juutalaisen lahkon riittiä tai jos yritän millään tavalla pettää teitä vannoessani tämän valan....silloin langetkoot kaikki lain kiroukset päälleni... langetkoon minun, minun asuntoni ja kaikkien lasteni päälle kaikki ne vitsaukset, jotka vaivasivat Egyptiä...” Ja niin edelleen, ja niin edelleen....
MATKANI TOLEDOON Vuonna 1994 sain sanan Herralta, jolloin Hän käski minun mennä Espanjaan Toledoon rukoilemaan katumuksessa minun kansani sefardijuutalaisten ja Espanjan juutalaisten jälkeläisten tekojen takia. Kuuliaisena korkealle kutsulle saavuin Toledoon yhdessä aviomieheni rabbi Baruch Biermanin kanssa. Kun näin kaupungin kaukaa, sen silhuetti muistutti nii
SANTA MARIA LA BLANCA Rukouksessa sain tiedon, että minun oli mentävä Keskussynagoogaan, mutta nauroin, koska eihän siellä ole ollut synagoogaa vuoden 1492 jälkeen, kaikkihan tuhottiin. Ainoat rakennukset, jotka saatoin nähdä, olivat kirkkoja ja katedraaleja. Mutta luottaen Herraan aloin kävellä suoraan Kaikkivaltiaan johtamana, kunnes saavuin erään suuren rakennuksen luo, jota ympäröi hyvin
Tiesin, että minun oli kutsuttava kaikkia sefardijuutalaisia palaamaan omaan maahamme Israeliin! Mutta se, mitä en tiennyt, oli se, että KAIKKIIN sefardijuutalaisiin eivät lukeutuneet vain ne, jotka tunnetaan nimellä sefardijuutalaiset, vaan myös ne, joita kutsutaan Anusimeiksi, tai Kryptojuutalaisiksi, jotka kääntyivät pakkokarkotuksen uhan alla, kun Espanjan inkvisitio aloitti suuret karkotukset vuonna 1492 ja myös sitä ennen vuonna 1391. Olin pitänyt noita ihmisiä oman kansamme pettäjinä enkä ollut koskaan ottanut heitä lukuun osana juutalaista kansaa, mutta Elohim, Jumala sanoo, että Hän noutaa meidät kaikista maista epäpuhtauden ja epäjumalanpalveluksen keskeltä ja Hän puhdistaa meidät omaa ”Minä otan teidät pois pakanakansoista ja kokoan teidät kaikista maista ja tuon teidät omaan maahanne. Ja minä vihmon teidän päällenne puhdasta vettä, niin että te puhdistutte; kaikista saastaisuuksistanne ja kaikista kivijumalistanne minä teidät puhdistan” (Hes 36:24,25).
Tästä en tiennyt paljon mitään, kun sain profetaalisen kehotuksen Toledon synagoogassa kutsua kaikki sefardijuutalaiset tulemaan kotiin, ja että silloin kutsuin myös niitä, jotka olivat menettäneet juutalaisen identitettinsä Espanjan inkvisition tekojen johdosta. Tilastotieteilijät sanovat, että on olemassa 60 miljoonaa sellaista sefardijuutalaista, jotka ovat kääntyneet kristinuskoon.. Jumalan Sana kertoo meille, että sefardijuutalaisille on varattu paikka asettua asumaan Negeviin, Etelä-Israeliin, joka on täydellistä autiomaata! ”Ja Jerusalemin pakkosiirtolaiset, jotka ovat Sefaradissa (Espanjassa!), ottavat perinnöksensä Negevin kaupungit” (Obadja j.20) NEGEVISSÄ ON ISRAELIN TULEVAISUUS! ANZACIT OTTAVAT BEERSHEBAN, Negevin pääkaupungin ”Hän sanoi: ”Nämä seitsemän karitsaa on sinun otettava minun kädestäni, todistukseksi minule siitä, että tämä kaivo on minun kaivamani”. Siitä kutsuttiin paikkaa Beersebaksi, koska he molemmat vannoivat siinä toisilleen valan”. (1.Moos 21:31,32) Australian ja Uuden Seelannin kevyt ratsuväkisosasto valloitti Negevin Beersheban kaupungin ja avasi tien, jolla pysäytettiin muslimivalta ja tasoitti tietä uuden Israelin valtion peru Auringonlaskun aikaan hyökänneet 800 ANZACin ratsuväkisotilasta löivät 400 turkkilaista ja valtasivat Beersheban, Negevin pääkaupungin, jonka Aabraham oli perustanut, ja tämä johti Jerusalemin vapauttamiseen sekä Ottomaanien valtakunnan luhistumiseen 400 vuotta kestäneen muslimien valtakauden jälkeen.
Tämä voitto tasoitti tietä Israelin perustamiseen vuonna 1948. Turkkilaisten juoksuhaudat ovat koskemattomat, kranaatteja voi vieläkin löytää alueelta ja muinaiset beduiinileirit, joitten läpi ratsuväki laukkasi, ovat yhä jäljellä. Beduiinileiri Sde Bokerin läheisyydessä Olen toiminut Israelin virallisena matkaoppaana yli 26 vuotta, matkailuministeriön antamalla valtuutuksella, ja olen hankkinut tietoa Israelia koskevista kirjoista, että pysyisin ajan tasalla kiertueillani. Eräässä lukemassani kirjassa, joka käsitteli Negevin autiomaata, sanottiin, että jos me emme asuta sitä nopeasti juutalaisasutuksella, niin muutaman vuoden sisällä se tulee valtaosaltaan olemaan muslimien asuttama! Israelin autiomaat käsittävät 55% tämän hetken Israelin valtion alueesta, joka tarkoittaa, että olemme vaarassa menettää puolet Israelista muslimeille! Me kutsumme ANZACin kaltaiset uskovat kansakunnista tulemaan avuksemme voittamaan Islam Negevissä uudelleen, kun taistelemme rukouksin ja aktiivisin toimin Negevin ennalleenasettamisen, sefardijuutalaisten ja beduiinien pelastumisen puolesta! Kibbutz Sde Boker Ensimmäinen pääministerimme, legendaarinen David Ben Gurion teki kotinsa Kibbutz Sde Bokeriin, Negeviin äärimmäisen vaikeista ilmasto-olosuhteista huolimatta. Hän näki Negevin asuttamisen Israelin tulevaisuutena. Hän jopa kutsui ei-juutalaisia, jotka olivat halukkaat sitomaan kohtalonsa Israeliin, tulemaan ja auttamaan Negevin asuttamisessa. Tänään Negevin pääyliopisto kantaa hänen nimensä ja näkynsä muistoksi nimeä ”Ben Gurion yliopisto”. Se sijaitsee Beershebassa, Negevin pääkaupungissa ja osin Punaisen meren rannalla Eilati Huolimatta pääministeri David Ben Gurionin sydämen palosta Negevin äärimmäisen kuumaa maata kohtaan, 62 vuotta myöhemmin hänen erottuva äänensä kaikuu vieläkin vaatien KIIREELLISIÄ toimenpiteitä! Emme ole onnistuneet 62 vuodessakaan asuttamaan tätä laajaa, kuivaa ja kovaa maata ja beduiinit ovat ottamassa sen haltuunsa! Tämä maa kaipaa kiihkeästi, että sen lailliset perijät tulevat ja ottavat sen omakseen varauksettomalla rakkaudella! Kun Negev kukkii, myös beduiinit saavat hyötyä sen vauraudesta ja saavat työpaikkoja!
Mitä tulee islamiin, se on uskonto, joka jättää jälkeensä autiomaan, minne se meneekin. On kaikkien Negevin asukkaiden, sekä juutalaisten että arabien etu sallia oikeiden Raamatussa ilmoitettujen sefardiperillisten tulla ja muokata maata, muuttaa se autiomaasta Eedenin puutarhaksi!
”Ei sinua enää sanota ”hyljätyksi”, eikä sinun maatasi enää sanota ”autioksi”; vaan sinua kutsutaan ”minun rakkakseni” ja sinun maatasi ”aviovaimoksi”, sillä Herra rakastaa sinua, ja sinun maasi otetaan avioksi. Sillä niinkuin nuori mies ottaa neitsyen avioksi, niin sinun lapsesi ottavat sinut omaksensa; ja niinkuin ylkä iloitsee morsiamesta, niin sinun Jumalasi iloitsee sinusta”. (Jes 62:4,5). Jatkuu myöhemmin..... Piispa Dominiquae ja Rabbi Baruch
”Siionin tähden en voi vaieta” (Jes 62:1)
Ystävänne Israelissa ja apostolit Rabbi Baruch ja Piispa Dominiquae Bierman Eritysilmoitus Järjestämme erityisen Israelin rukouskierroksen tavoitteena palauttaa Negev ja sefardijuutalaiset ennalleen. Kierros järjestetään Purimina 2011, maaliskuun 14.-24. 2011. Tiedote julkaistaan pian. Jos olette kiinnostuneita saamaan lisätietoa, ottakaa meihin yhteyttä sähköpostin kautta!
| |
|
| |
|
To purchase the life changing books of Bishop Dominiquae Bierman click here Thank you for your love, partnership and support. And I will bless those who bless you, And the one who curses you I will curse and in you all the families of the earth will be blessed. Genesis 12:3 You can send your offering via Bank transfer, paypal, credit card or Western Union. For PayPal click here http://www.kad-esh.org/onetime.html For credit card you can fax us your credit card details to Israel at +972-8-6330270 or call us at +972-52-3781553 or email karenmap@msn.com For Western Union send to Baruch Bierman, PO Box 590, Jerusalem 91004, Israel. Then send us the 10 digit code and details that the western union was sent from For bank Transfer email us at karenmap@msn.com and we will send you the details. For CHECK send it to Kad-Esh MAP Ministries, P.O. Box 8893, Fayetteville, AR 72703-8893 | |
|
Contact Information Kad-Esh MAP Ministries | |
|
© Copyright Bishop Dr Dominiquae Bierman 2006 – Lupa näiden kirjoitusten edelleenjakamiseen myönnetään (ja jopa kannustamme siihen). Näitä saat kopioida tekstimuodossa, lähettää sähköpostitse tai nettisivustosi kautta. Et kuitenkaan saa muuttaa mitään kohtaa tekstissä ja sinun on ehdottomasti säilytettävä kaikki kirjoittajan siihen liittämä aineisto mukana, mukaan luettuna seuraava teksti: Kad-Esh MAP Ministries, www.kad-esh.org. This copyright notice must also remain. For all other permissions and enquiries including publishing, please contact karenmap@msn.com | |